Meni kuukausi, toinen, kolmas, neljäs, viides ja puolet vuodesta, kun en edes muistanu tuon kiusallisen jokapäiväisen maahan painavan möykyn olemassaoloo. Olin siitä vapaa. Matkustin, iloitsin elämästä, arjesta, alkavasta keväästä . Kaikki meni hyvin. En tarvinnut apua! Olo oli vapaa ja kevyt kuin perhosella. Joka kevyenä liitelee. Kuin pikkulinnulla joka laulaa aamussa pihakoivussa. Jossa nautin elämästä ja aamukahvista parvekkeella. Koin miten helppoo ja tavallista elämä voi olla. Ilman mitään ylimäärästä reagoimista mihinkään.
olla vaan ja nauttia kukkasista ja ihan kaikesta! Eloon heräävästä luonnosta. Jäistä sulavasta järvestä. Ihmisistä ympärillä. Tasaisena ja kevyenä. Elämän keveyttä ihmetellen.
nyt tämä sama entinen vanha tuttu levottomuus, ahdistus palasi. Yllättävän järkytyksen saadessa kaiken mielessä taas sekaisin.
tähän samaan turhuuteen palauttaen. Ja näköalattomuuteen!
auringon laskuihin....
mutta ei auringonnousua muistakkaan!
olla vaan ja nauttia kukkasista ja ihan kaikesta! Eloon heräävästä luonnosta. Jäistä sulavasta järvestä. Ihmisistä ympärillä. Tasaisena ja kevyenä. Elämän keveyttä ihmetellen.
nyt tämä sama entinen vanha tuttu levottomuus, ahdistus palasi. Yllättävän järkytyksen saadessa kaiken mielessä taas sekaisin.
tähän samaan turhuuteen palauttaen. Ja näköalattomuuteen!
auringon laskuihin....
mutta ei auringonnousua muistakkaan!
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Sivut