Vailla mannerta keskel meren, suunnast ei tietoo, minne mä menen, kunhan vain etenen, viimesiikö vetelen, jätän kengät tuntemattoman eteiseen,
pyrstön nään ei hyvä seuraa, siks käännän suuntaa, toteen toiste ja jonkun muunkaa, joku muu maa, järki huutaa kakkulas kuuraa, kylmä hiki dunkkaa ja, taas tääl ei mitään ympärillään nää, kompassi ja pää edelleenkin ymmällään, ei voi tätä oloo ymmärtää, vaipuu suruun kun noi edelliset yhteen ynnätään
otat iskun niin käännä toinen poski, miks kääntäsin ku äskeinenkin koski, vihdoin lokki sen messii lähen liitää, vauhti liian hurja, parempi vaan kiittää, viikot vuosiks monta viikkoo takan siis omast olost huoli, ehkä viha tarttu ruoriin, nyt kuin kilpikonna ilman kuorii, yksin tyhjäs kantaa huolivuorii
Valkoinen velho mustas kravaatis, kertoo mun ottaneeni sokan irti kranaatist, et löydä ittees ku etit noin kaukaa, kuuntele sydänt joka sisälläsi baunssaa, ota aikalisä anna itsellesi rauhaa, soppa mis haudot, käytät liikaa kauhaa, anna pulssin laskee, anna lepää katsees, et voi saada kaikkee, myönnän nyt on vaikeet
Suunta siis vain ylöspäin, miks annoin mennä näin, elin ain vain hetken eteenpäin, edessäin siis uus mahdollisuus, kysymys siis kuuluu annanko itseni kituu, viruu taas viikkoi omas paskas, helpoin ratkasu ois ku ittensä vain lahtais, miks tän jälkee sielun saatanalle antais, järki kun vastais, vaik tiedän sen itekkin, helppo vaan tässä tilas tarttuu kliseisiin
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
