Nimetön

Päivät liukuvat itsekseen
tahraantuu likaiseen loskaan
unohdettuina katoaa.
Minuutit tunneiksi pitenee
niistä muista en koskaan
kuin ne jolloin olin vapaa.

Toisinaan toivoisin olevani
kuollut muutenkin kuin sisältä
haudattuna jäiseen maahan.
Toisinaan haluaisin muuttuvani
ymmärtäväni elämän virheitä
kuin ne jolloin olin vakaa.

Tänne kuulun vaan en viereesi
katseesi tekee minusta sokeamman
kuin päivän jolloin lähdit mukaan.
Tänne kuulun vain pudotakseni
noustakseni yksin maailmaan
jonne mahdu ei kukaan.

Päivät kanssasi hiljalleen
tahraantuu likaiseen loskaan
muistoihisi ne kaiverran.
Minuutit tunneiksi pitenee
niitä muista en koskaan
kun olen vihdoin vapaa.