Tunnen itseni,
ainakin melkein.
Luulin tuntevani,
mutta aika paljon
minusta on vielä pimennossa.
Kävin helvetin porteilla
kolkuttelemassa,
mutta kukaan ei tullut
avaamaan portteja –
ainakaan minulle.
Matkalla takaisin
mä mietin ja itkin,
itkin niin paljon
että luulin kyyneleideni
tukehduttavan minut allensa.
Kuin ihmeen kaupalla selvisin,
silti mietin onko järkeä jatkaa?
Oliko kaikki vain huumaa
ja nyt se loppuu,
loppuu kokonaan.
Ei en tahdo päästää irti,
en vielä,
koska olet ollut kanssani
liian vähän aikaa.
Lupasit olla kanssani aina.
Emme ole vielä tulleet päätepisteeseen,
eihän meidän tarinallamme edes ole sellaista.
On vain ikuisuus,
me yhdessä.
Sekä nyt ja aina.
Voiko toiselle jäädä velkaa
siitä että tuli rakastetuksi?
Selite:
Edes pienen hetken.
Kiitän.
Salaa toivon vielä,
että kaikki palaa ennalleen.
Ennen sitä toivon,
etten huku kyynelvirran alle.
Kiitos ja anteeksi.
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Runosi : Helvetinkolu - on Ruovedellä tunnettu luontokohde - kuin osaltaan luontoa ja ihmistä verrata tietyin osin toisiinsa ; kuvaannollisesti.
Elämä eri rakkauksineen kuin kokemuksineenkin on eräänlaista Helvetinkolua jonka lävitse täytyy kulkea jotta pysyisi elämän syrjässä kiinni : Syrjäytymättä !
Hieno runosi matkastasi.
Sivut