Sanat ovat aina yllätys

Olen väsynyt ja onneton

silti rauhallisempi kuin vuosiin

näen entisen itseni jokaisessa liikkeessäsi

näen tämän kaiken toivottomuuden

koska tiedän

kuka olin

ja tiedän, etten ollut

kenenkään muun kuin itseni saavutettavissa.

 

Ja tiedän, etten yllä kurkottamaan sinuun.

En ymmärtänyt koskaan miksi

itsekään olin tuollainen;

miten minusta voisi olla sinulle mitään apua?

 

Sanat ovat aina yllättäviä,

kuin ottaisi lusikan käteen

ja huomaisi sen olevan terävä kuin veitsi

samalla näyttäen yhä lusikalta.

Ja joka kerta,

minä ymmärrän että rakastan enemmän kuin koskaan ennen

 

sillä ensimmäistä kertaa en astu sivuun

kun on aika taistella siitä,

saanko pitää sinut.

Ensimmäistä kertaa koskaan, minä en liikahtanut edestäsi hotellihuoneessa

kun halusit päästä ohitseni.

Ja kun vihdoin siirryin, et kävellytkään ohi.

Nostit sormenpääsi poskelleni,

suutelit,

kuiskasit rakastan sinua.

 

Ja jokainen kerta kun vain lähdit sanomatta mitään

minä kävelin perään,

minä en murjottanut, en masentunut ja

käpertynyt yksin lattialle itkemään.

Minä huusin perääsi niin kauan että

kuuntelit. Joka kerta sinä kuuntelet.

Ja joka kerta menen nukkumaan

kuitenkin hymyillen.

 

Ja minä, joka nauroin naisille

jotka eivät lähde epäterveestä suhteesta,

ymmärränkin heitä.

Kyllä minä näen sen,

sinä olet vaarallinen.

Mutta unohdan sen jokaisen hymysi ja

jokaisen sanasi edessä.

 

Joten minä odotan jokainen sekunti

jona et ole siinä

enkä minä nuku,

enkä minä univajeen vuoksi oikeastaan edes syö,

ja minä tärisen ja voin pahoin

ja minä olen masentunut, sekava ja surkea.

Mutta kun olet siinä,

olen tarpeeksi onnellinen uhratakseni mitä vain.

 

Jos sinä olet kuolemani,

en aio valittaa hetkeäkään.

Enkä katua.