Verotus

Suomen synkkä  kevät on jälleen iskenyt päälle, ja kansa varautuu verohallinnon uuteen ilmoitukseen.  

Mies nimeltä Pekka P. Veronmaksaja, joka oli selviytynyt kaikista edellisistä vero yllätyksistä sekä oppinut jopa säästämään kahvipaketinsa hintaa sentin tarkkuudella. Mutta nyt verotus oli noussut tasolle, jota jopa vanha mummo naapurista, Tyyne, kutsui "poskettomaksi pelleilyksi". 

Kaikki alkoi siitä, kun hallituksessa päätettiin, että olisi aika ottaa käyttöön "auringonlasku vero." Ideana oli verottaa jokaista hetkeä, jonka kansalaiset viettivät katsellen ilta-aurinkoa, sillä, kuten hallitus tiedotti, "valo kuuluu kaikille, mutta sen ihailu on luksusta".  

Pekka istahti mökkirannassa, ja hänen katsellessaan kultaiseksi muuttuvaa taivasta hänen älypuhelimensa piippasi. Viesti oli Verohallinnolta "Onneksi olkoon! Olet juuri ylittänyt auringonlaskun ihailurajan. Lasku seuraa." 

Naapurikylässä asuva Kari Karhuherra, tunnettu murahteleva jässikkä, vuosien perinnerikas veron väistelijä, kuuli tästä ja päätti, että nyt saisi riittää. Hän veti ylleen vanhan armeijan maasto takkinsa ja lähti tapaamaan muita kyläläisiä. Kokoonpanossa oli Tyyne, joka piti verotusta suurempana uhkana kuin poikansa moottoripyöräharrastusta, sekä Juuso, joka oli 20 vuotta säästänyt rahaa perämoottoria varten, mutta juuri kun hän oli saanut kasaan vaadittavan summan, tuli ilmoitus "veneellä kulkemisverosta." 

"Kansa, tämä on hulluutta!" Murahteli Kari Karhuherra kokouksessa, jossa kahvikuppien kolina oli yhtä intensiivistä kuin Shellin parlamentin keskustelut. "Meidän on keksittävä jotain muuta kuin pään raapiminen, tai maksu napin painaminen." 

Ratkaisuna Tyyne ehdotti "tyyny mielenosoitusta," jossa kaikki marssivat Helsingin kaduille tyynyt käsissään. Näin he viestisivät, että kansan selkänahka on jo viety, ja kohta tarvitaan tyynyä vain pään alla, jotta ajatusmaailma pysyisi kasassa. 

Tarina päättyy siihen, että tyyny mielenosoitus toteutui,  se nousi maailmanlaajuiseen maineeseen symbolina kekseliäästä ja huumorintajuisesta vastarinnasta. Seuraavana vuonna hallitus esitteli uuden veron, tällä kertaa se oli "naurun vero." Tämäkään ei hätkähdyttänyt suomalaisia. He nauroivat, samalla maksaen siitä pienen veron, mutta jokainen maksettu euro oli naurun arvoinen.