Tuntuvimmin olet läsnä aamuneljältä hallaisella pellolla kun silmät ovat kiinni, mielet avoinna ja ladonovi roikkuu yhdestä saranasta. Sinä tiedät että kohta aavistan aavistavani. Niinpä minulle jää vain yksi kysymys: jos potilas kärsii paranoiasta, onko potilaan tarkkailu hänen auttamistaan vai ironinen rangaistus?
Olet tummien metsien varjot, unohdettu valokuva autiotalon seinällä ja lomien hiljentämät koulupihat. Niin kuin on tuhansia mieliä, kaikkia varten on tuhansia kieliä. Sinun puheestasi on kaikki puhe, silmistäsi kaikki näkö.
Kun kaikki on informaatiota, todisteiden pyytäminen painuu näkyvistä anekdoottina, tiedosta tulee tulkintaa, uskosta tietoa, mutta ei tulkintaa. Ja kaikkialla äänetön, ääretön, aamun ensisäteeseen haihtuva hymy. Lupaan roikkua elämässä kiinni vielä tämän päivän.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Puhuttelee Syvästi, ja Syvältä.
Huikeaa tekstiä.
Rosoinen koskettava runo elämäntilanteesta, kun "roikkuu yhden saranan varassa." Puhuttelee syvällisesti.
Kielikuvat uskomattoman toimivia, runoilu soljuvaa ja jokainen sana tuntuu löytävän oman oikean paikkansa. Ei mitään turhaa tai ylimääräistä, vain melankolisen kaunis sanoma. Minäkin roikun vielä tämän päivän. Kiitos, tämä runo kosketti.
"Lupaan roikkua elämässä kiinni vielä tämän päivän."
koskettava, upea runo!
Aivan loistava! Pidän ja paljon. Tämä saa miettimään
Vaikka elämä kuinka roikkuisi yhdellä saranalla (on sitten upeimpia vertauskuvia, joita olen koskaan lukenut!!!) -kannattaa siitä pitää kiinni. Ja varsinkin niiden, joiden elämä roikkuu ...sillä tulevassa on jotain uskomattoman hyvää vaikkei sitä tällä hetkellä näkisikään, vanhasielu.
Siis runoosi: Ihan huimaa kirjoitusta! Ei päästä aina helpolla ~niin kuin elämäkään. Vaan sitkeästi roikun sen riveillä ja vastaanotan jokaisen lukukerran tuomaa uutta tietoa ~niinhän se elämässäkin kokemus kokemukselta.
Sanarikasta, taidokasta sanojen käyttöä!
Taidokasta tulkintaa. Joskus se elämä tuntuu olevan yhden saranan varassa.
Kuinka hienoin sanoin oletkaan tämän kirjoittanut.
"Olet tummien metsien varjot, unohdettu valokuva autiotalon seinällä ja lomien hiljentämät koulupihat".
Tämä sykähdytti - minulle runouden helmiä...
Ehkä eniten kosketti runon ensimmäinen lause tänä aamuna. Ihmisenä olon (läsnäolon) tuntu, se mikä erottaa meidät eläimestä. Ajatteleva ihminen joka on ainutlaatuinen tiedolla, tunteellaan ja myös järkeilyllään. Olla läsnä, aavistaa ja myös tietää että emme ole täällä yksin, emme myöskään maailmankaikkeudessa. Lopetus 'kaikkialla äänetön, ääretön' etc. kruunaa
runon sanoman.
Tässä on jotain syvällistä ja ihmistä liikauttavaa sisältöä, kestää monenkin lukukerran parantuen vain joka kerta.
Elämä on niin kummallinen tarina, kullakin omansa - uniikki !
monta tarinaa sisällään pitävä on runosi. tätäkin olen lukenut useamman kerran. runon maisema on moniulotteinen, jättää lukijalle odottavan olon, koska runosta aistii elämän, jota kirjoittaja elää kokemuksellisesti ontuo elämä sitten rikkautta tai ei.
paikoin syvissä vesissä kahlausta, toivoa on todistelun keinoin, mutta myös toive ja todellisuus. upea teos, joka ei aivan ensimmäisellä lukukerralla avaudu.
Onnistunut. Lukijan on helppo rakastua kirjoittajan luomiin kuviin. Syvällisyys lävistää, satuttaakin. Herkkyydestä kasvava voima juovuttaa ja saa toivomaan lisää. Sanattomaan krapulaan ei halua herätä.
Sivut