Takaa vuosikymmenien kolmen
palasi mieleen tyttö lettipäinen
koulun ruokatuntia tunniksi luuli
santsasi, oppitunnilta myöhästyi
Ainoana istui vielä syömässä
muiden jo lukiessa luokassa
palatessa makeasti röyhtäisi
kädenselkään suun pyyhkäisi
"Missä sun tavat on, Marjo?"
tivasi tiukasti opettaja
väliin minun ja kuvan tuon
monumentiksi kohosi koko kirjo
Elämä, niin paljon unohdettua
mutta joskus kun muistan tytön
on kaipaus aivan tavaton
takaisin tuo se kadotettua kokijaa
pienen osan näkijää, poikaa
kahden, tai ainakin
yhden
kyynelen verran
Selite:
Niin kauan kuin on ihmisiä joista ei ole tehty runoa, ihmiskunta ei ole täydellinen.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Mielenpajamme on runsas
putkauttaa silloin tällöin
unohduksen iloja.....
Kauniisti ajateltu/muisteltu.
Mielettömän Kaunis ajatus runossasi.
Kolahti.
hieno runo, kuinka kauniita näm ämuistot ovatkaan niiltä menneiltä ajoilta, tavallaan röyhtäileminen on suotavaa, joissakin puitteissa, sinä herkästi kouluaikaismaisesti sitä muistelet, Marjo, sen ajan tyttöjennimi, sai muistamaan omatkin kouluajat ja sen oman luokan Marjon, kyynel lopussa koskettaa
Lapsuus - niin aitoa välittömyyttä
ja viattomuutta. Nostalginen runo.
tiivis tunnelma ja loppulause: aivan fantastinen !
Sivut