erämaa
ulkona on pimeää
  pimeää kuin sydämessä
    joka värisee, nyyhkyttää
     ja laulaa surun äänellä
     on silmät kadonneet
       ne silmät joihin upposin
        ei ne minulle enää hymyile
         eikä naura kujeillen
yksin tanssin valssini
             yksin
itken itkuni
yksin kuljen läpi erämaan
             olen
niin täynnä surua
                   
niin täynnä surua
hänen kanssaan elin koko elämän
ja nyt seinissä kaikuu vain hiljaisuus
     ja askeleet, ne kuuluu sillä äänellä
     kuin takaisin tulisit
mutta luokseni saapuu vain hiljaisuus
      ulkona on valoisaa
      on uusi aamu valjennut
      kädet kiinni toisissaan
      istuu yönsä valvonut
                
 istuu yönsä valvonut
 
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
 





Kommentit
Pohjattoman melankolian ja taaksepäin menetettyyn katsovan surun aito teksti, joka todella soi. Paitsi että soi, loppu tuo myös hyvin elävän mielikuvan, maalaa eteen taulun...
Voi kuinka onnistunut runo!!! :) Siitä isohymy sinulle ja jatka sammaan malliin :D
Alkoi heti musiikki soimaan. Toistot toimivat tässä mielestäni oikein hyvin. Ne ovat kuin kauniin ja surulliset kappaleen kertosäkeitä. Ne jäävät ilmaan leijumaan.
Tätä nauttiessa tulee todella sellainen huokaustunne, silti kaikessa surun raskaudessaan äärettömän kaunis runo.
Sivut