Vuoden neidot

Syksyn neito punatukka,
airut ajan kylmän, pimeän,
pukee metsän kaunihiksi:
punaista laittaa lehdille,
oranssin oksankärjille,
keltaistakin koivikohon.
Värittää viljavainiot,
kypsyttää marjat pihlajan,
värin antaa omenoille,
punettaapi puolukatkin.
Käskee linnut etelähän,
otson talviunillensa,
siilin pieneen pesähänsä,
poies pakkasen armoilta,
turvaan tuimalta tuulelta,
suojahan sydäntalvelta.

Talven neito vitivalkea,
julman viiman valtiatar,
huurtaa oksat metsiköiden,
alas laskee lumivaipan,
peittää jäähän järven aallot.
Hämärtää harmaaksi päivän,
yöt pimentää pikimustaan,
vaan ei tee sitä pahuuttaan,
ei julmuuttaan luo synkkyyttä;
hän tahtoo tuntea kuun loisteen,
tuikkeen tähtien tuhansien,
räiskyvät revontuletkin.
Tahtoo kuuran kimaltavan,
valkean hangen hohtavan
lupausta lämpimästä,
Keväästä pian saapuvasta.

Kevään neito sinisilmä,
tuoja tuulen niin lämpimän,
sulattaa lumen vedeksi,
joetkin taas virtaaviksi.
Kutsuu kasvit kasvamahan,
taivaan linnut laulamahan,
peurat pelloille juoksemaan,
kurjet takaisin palaamaan.
Esiin pyytää valkovuokot,
leskenlehdet, esikotkin,
kukittaa myös puiden oksat.
Kaiken muuttaa vehreäksi:
nostaa ruohon routamaasta,
lehdet puista paljahista,
korret kuolleest’ heinikosta,
neulat nuoret havupuista.

Kesän neito kaunis, sorja,
elon vahvimman antaja,
päätökseen vie Kevään työn:
avaa lehdet täyteen loistoon,
kukat tuoksuun niin huumaavaan,
antaa kaiken kasvaa kyllin,
tavoitella taivaankantta;
poikaset tuo lintusille,
pienokaiset puun väelle,
pennut metsän valtiaille,
vasat peuroille, hirville.
Kuiskaa vihjeen tulevasta,
antaa aaton sadonkorjuun,
marjat laittaa pensaisihin,
hedelmät puiden oksihin.
Lupaa Syksyn tulevaksi.