Ikkunapaikalla

Istun junassa
Kiidän läpi taajaman humisevassa vaunussa
Juna on pullollaan ihmisiä
Tyhjillään ääntä
Hiljaisuuden rikkoo ohikiitävä ilmavirta ja raiteiden kalske

Olen yksin matkalla
Näen ikkunasta tyhjyyden ja ympärilläni väsyneen ihmisen
Penkit ovat puoliksi tyhjiä
Puoliksi täynnä
Kukaan ei istu ihmisen viereen

Kaikkia väsyttää
Ihminen havahtuu
Ääni herättää ihmisen kertoakseen että matkaa on vielä jäljellä

Uusia ihmisiä tulee junaan
Mutta penkit ovat puoliksi tyhjiä
Puoliksi täynnä
Kukaan ei istu ihmisen viereen

Ihminen on nuhjuinen
Se istuu joka rivillä ikkunapaikalla
Käytäväpaikan katseet ja maailmankuva pelottavat
Se paikka tekisi ihmisestä erilaisen
Ei-ihmisen
Eikä ihminen osaa olla muuta kuin ihminen

Näen valoja
Ne muodostavat toisistaan helminauhan yön kaulalle
Ne piirtävät minulle kuvia kotiseudusta jonne palaan
Valot sammuvat
Kuvat ovat poissa
Koti on poissa

Istun junassa
En muista määränpäätäni
Katson vain ulos ikkunasta ja kuulen pimeän maiseman
Katson ikkunasta kunnes nukahdan sitä vasten
Olen ihminen enkä muuta osaa olla