Hetkittäin.
Hetket pitkittäin.
Pitkät hetket päällekkäin,
hetki päätä
säälittää hetkittäin.
Tiedättekö tunteen mikä iskee sillä hetkellä, kun tajuaa olleensa subjektina lauseessa jonka verbi johti tuulen kääntymiseen?
Mulla oli aavistus tuulen kääntymisestä kun Joonaksella oli toista päivää kännykkä pois päältä.
Varmuus tuli vasta sillä hetkellä kun avasin kotimme ulko-oven. Jo eteisessä huomasin että asunto oli läpikotaisin pengottu.
- Mä en voi mennä tänne... Mä en voi...
- Kokoa ittes nainen. Älä kato ympärilles, ota tavaras ja mennään...
- Missä Olvi on? Onks ne paskiaiset vieneet Olvinkin? Mitä helvettiä?
Säntäilin ympäri kaksiota. Mut tavoitettiin keittiöstä, koura tarrasi päähäni semmoisella voimalla että luulin rastojeni repeytävän irti.
- Rauhoitu! Tolla riehumisella sä et muuta mitään! Se koira on nyt pienin sun ongelmista. Kerää tavaras niin mennään!
Nielin kyyneliä, olin kaksi vuorokautta porannut siihen malliin että se oli yllättävän helppoa, niitä ei tainnut enää olla edes jäljellä itkettäväksi.
- Eiks olis järkevintä mennä vaan antautumaan?
- ”Antautumaan”, missä helvetin haavemaailmassa sä elät?
- Tää on kaikki mun syytä...
- Sun syytä on kohta mun hermoromahdus jos ei aika pian poistuta tästä kuumottavasta kämpästä!
- Mulle laitetaan haku päälle ja...
- Helvetti! Tärkeintä ei oo nyt se kuka on syyllinen, vaan se kuka jäi kiinni!
- Eiks tässä kaaoksessa oo sulle tarpeeksi kiinni jäämisen makua?!
Tukastani kiinni pitävä käsi nytkähti siihen malliin että käden omistajan selkeästi teki mieli pamauttaa pääni astiakaapin oveen, mutta viime hetkellä rauhaarakastava kotikasvatus kolkutti takaraivossaan ja liike jäi puolittaiseksi.
- Okei. Okei, mä kerään tavarani, sitten lähdetään menemään. Okei...
Jäin mielipuolisesti hokemaan sanaa ”okei” samalla kun kävelin ympäri raiskattua kotiani ja listasin päässäni asioita joita mahdollisesti tarvitsisin mukaan määrittelemättömän pituista evakkoani varten. Kymmenessä minuutissa olin kerännyt kaiken mielestäni tarpeellisen kahteen muovikassiin, olin valmis hyvästelemään kotini, joka tuntui sillä hetkellä myllätyltä rikospaikalta.
Hyvästeille ei kuitenkaan jätetty aikaa vaan mut raahattiin kädestä pitäen ulos, istutettiin autoon, ovi lyötiin kiinni.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
