soittorasia

Runoilija soittorasia

nainen
Julkaistu:
10
Liittynyt: 23.11.2005

Asuinpaikka: -
Sähköposti:
-
Syntymäpäivä:
-

)@£>%+,&(-$;¤]´*{^_!¨?'/["#.}<|:`½= R U N O T



Uusimmat eivät ole parhaita - lue myös vanhempia. Olen yrittänyt tehdä vähän sellaista pienimuotoista inventaariota tässä, olen poistanut/piilottanut sivustolta suuren osan runoistani ja jättänyt esiin vain omasta mielestäni parhaimmat. Kuitenkin parhaimmiksi runoikseni (siis omasta mielestäni) voin mainita Vertaistuki ja paheista eroon sekä Pieniä suuria muutoksia. Tietysti aivan jokaisella runollani on minulle itselleni suuri merkitys, sillä ne jollain tavalla kuitenkin ovat minulle keino purkaa henkisiä kipujani - mutta myös ilontunteita - ja ilmaista itseäni. Pahoittelen että vähään aikaan en ole saanut aikaiseksi laittaa uusimpia runojani sivustolle - mutta kommentoikaa vanhempia! Kyllä minä varmaan jossain vaiheessa ne uudetkin tänne saan laitettua. ;>


Runot eivät aina kerro itsestäni. Ammennan aiheita maailmasta, kaikesta kuulemastani ja näkemästäni, en niinkään itsestäni. Tietysti aika usein runot syntyvät omien tunteideni pohjalta, mutta ne eivät siis aina kerro minusta.
 

Nimetön

Näen tähtiä
elokuvateatterin katossa
valkokankaalla tapahtuu asioita
joita en halua huomata

Käsi kädessäni
kylmä, kostea
haluan tehdä sen lämpimäksi

Viereisellä penkillä joku
joka saa minut hymyilemään
joku joka soittaa kitaraa
paremmin kuin kukaan muu

joku jota voi rakastaa
paremmin kuin ketään muuta

Olla lähelläsi on pala taivasta

Selite: 
Kategoria: 
 
 

Käyttäjän kaikki runot

Runojen lukumäärä: 
10