aingsu

Poika Syntyi mykkänä ja tulisi aina olemaan mykkä.
Poika ei voisi koskaan sanoa kenellekkään:
"Minä rakastan sinua."
Tyttö lohdutti poikaa:
"Teot kertovat enemmän kuin tuhat sanaa..
Voit osoittaa rakkautesi halein ja suukoin."
Hetken tyttö oli hiljaa ja käänsi katseensa
vasemmalle pojan silmistä,
sitten takaisin ja lisäsi viellä:
"Se on hyvempi kuin todistella rakkauttaan sanoin."
Poika mietti ja katsoi tyttöä hetken silmiin pelokkaana,
tarttui tyttöä kädestä ja alkoi lähestyä
huulillaan tytön huulia niitä katsoen.
Tyttö oli hämmillään ja kuin pakkoliikkeestä
hän käänsi nopeasti katseensa vasemmalle
aivan kuin joku olisi ollut siinä ja sanonut jotain.
Tällöin pojan meinaama suudelma
muuttui pusuksi poskelle ennen kuin hän itse edes tajusi.
Tyttö katseli hetken jotakuta silmiin
joka oli olemassa vain tytön mielikuvituksissa.
Tyttö käänsi katseensa pojan silmiin
ja niistä valuneisiin kyyneliin.
Hän otti kärsineiden farkkujensa taskusta servetin,
pyyhki sillä pojan kyyneleet
ja vaikka se teki kipeää niin murheidensa alta
hän kaivoi hymyn huulilleen ja sanoi:
"Rakkaus pitää osoittaa rakastamalleen henkilölle..."
Sen sanottuaan tyttö nousi nurmikolta
lähtien kävelemään pois päin pojasta.
Poika oli sanaton mitä hän oli ollut koko ikänsä.
Jännityksestä hänen jalkansa olivat
tunnottomat ja tärisivät.
Poika ei saanut komennettua itseään ylös nurmikolta
juoksemaan tytön perään.
Eikä hän olisi voinut sanoakkaan:
"Älä jätä minua sillä sinä olet aina ollut
rakastamani henkilö ja tulet aina olemaan."
Poika jäi avuttomana nurmikolle katsoen
kun hänen rakkautensa kävelee pois mukanaan
kaikki jonka vuoksi jatkaa.
Poika näkee tytön tien varrella katsoen vasemmalle
kuin odottaen autoa.
Tämän jälkeen tyttö katsoo olkansa yli
kuin odottaen pojan juoksevan hänen peräänsä.
Tytön poskelle vierähtää kyynel,
mutta tyttö ummistaa silmänsä
niin kipeää kun se tekeekin
ja lähtee ylittämään tietä.
Poika lähtee juoksemaan tytön perään
ja samalla sekunnilla hän tajuaa tuhat asiaa.
Tärkeimmät niistä kuitenkin ovat
ettei tyttö katsonut oikealle josta on tulossa auto
ja kuinka paljon hän tosiaan tyttöä rakastaa.
Toisella sekunnilla poika tajuaa toiset tuhat asiaa.
Rakastamansa tyttö makaa asfaltilla verilammikossa.
Miksi hän niin tekee?
Mistä veri tulee?
Ei kai tytöstä?
Kyllä, veri tulee tytöstä.
Tämä on järjettömin tunne mitä olen eläessäni kokenut.
Poika juoksee tytön luokse ja romahtaa polvillee
asfaltille niin, että iho rikkinäisten farkkujen välistä
rikkoutuu, mutta ulkoinen kipu ei enään hellittänytkään
sisäistä tuskaa.
Poika ottaa tytön käsivarsilleen ja koittaa saada
tämän reagoimaan johonkin, mutta tuskissaan
hän huomaa, että tyttö tuijjottaa taas tätä
mielikuvituksissaan olevaa henkilöä kuin rukoillen.
Viellä viimeisen kerran tyttö kääntää katseensa
poikaan ja sanoo:
"Sillä on merkitystä pystyykö sanomaan
rakastavansa jotakuta..
Sinä et pysty siihen koska olet mykkä
ja minä en sen takia koska pelkään.."
Tytöstäkin tuli mykkä.
Poika vain tajusi, että heidän sanattomuudessaan
oli yksi ero:
Minä valitettavasti viellä hengitän.