Kaikki nämä harmaat päivät
ja viiltävän kylmät tuuliset illat,
katselin kuvia,
joissa oli se toinen maailma.
En vieläkään voi uskoa,
että olimme siellä.
Jalat polttavalla hiekalla,
päiväntasaajan auringon syleilyssä.
Jokainen vatia päänsä päällä kantava urhea nainen,
tietä hitaasti ylittävä lehmä ja ne lapset,
ne nauravat kauniit lapset.
Miksi ei?
Ennen kaikkea en halua uskoa,
ettemme enää olekaan siellä. Kotona.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi