Päiväkodin piha

Avasin valkoiseksi maalatun puuportin, jota vuodet olivat kuluttaneet. Huuto ja nauru olivat kantautuneet korviini jo ennen kuin olin edes nähnyt koko rakennusta. Kukaan ei kiinnittänyt huomiota minuun ja annoin katseeni kiertää pihamaalla. Punainen leikkimökki, kivi joka näytti Muumien Möröltä, kiikkulauta, keinut. Jostain alkoi kuulua äänekästä itkua ja vilkaisin taakseni. Ei. Se oli joku poika vain. Tunsin jonkin pehmeän tarttuvan käteeni. Katsoin sivulleni ja huomasin tuijottavani hymyileviin, punaposkisiin kasvoihin. Ne muistuttivat minua eräästä lapsuuden nukestani. "Sara on sisällä. Hänellä meni hiekkaa silmiin", tyttö ilmoitti iloisesti. Nyökkäsin ja lähdin kohti suuri-ikkunaista rakennusta.

-

Voi että vihasin tätä kohtaa päivästä. Astuin pölyiseen pihaan, jonka korviasärkevät huudot olivat kantautuneet korviini liian aikaisin. Onneksi kukaan maitohampaisista hirviöistä ei huomannut minua. Pysähdyin mahdollisimman huomaamattomaan nurkkaan ja tarkkailin sieltä pihaa. Ahdistavan pieni leikkimökki, muodoton kivenmurikka, puiset ajanatappajat. Jostain kuuluva itkuhuuto sai kylmät väreet ravaamaan selkääni pitkin. Yhtäkkiä jokin tarrasi käteeni ja oli lähellä, etten ottanut jalkoja alleni ja juossut pakoon huutaen kuin hunni Attila. Käännähdin varovasti katsomaan vasemmalle ja näin virnistelevän, harvahampaisen pikkuihmisen tuijottavan minua. "Sara on sisällä. Hänellä meni hiekkaa silmiin", tyttö kimitti. Nyökkäsin ja lähdin nopeasti taivaltamaan kohti turvallisen ja hiljaisen näköistä rakennusta.