xoxohemie

Pienenä oli aina helppo laittaa kaikki sinun syyksesi.
Sinä kun olit niin mielettömän suloinen,
että sait kaiken anteeksi helposti.

Kun kasvoimme, yhä edelleen sait kaiken anteeksi.
Sulla oli mieletön kyky saada ihmiset uskomaan siihen,
mitä sinä pidit todellisuutena.

Aikuisuuden partaalla olimme toisillemme läheiset.
Kukaan ei voisi tulla meidän väliin koskaan,
niin minä ainakin luulin.

Mulla oli suunnitelma ja se oli lähellä toteutumista.
Kerroin sinulle, kuinka ihana kyseinen ihminen mielestäni oli ja olit samaa mieltä.

Piirsin ikkunaan sydämen, sinä siihen nimikirjaimet.
Ajattelin, että olisit puolellani ja vähän kuin taustatukena loppusuoralla.

Kuitenkin toisin kävi, petit luottamukseni lopullisesti.
En voisi millään unohtaa sitä hetkeä, kun sä sanoit:
"Ei tosta olis kuitenkaan tullut mitään ja mä vaan halusin, että sä näät sen".

Raivostuin ja sanoin sinulle kamalia asioita, pyysin tosin myös anteeksi.
En osaa katua mitään mitä sanoin ja jos se tekee minusta hirviön, olen ylpeydellä hirviö naiseksi.

Kaikesta anteeksi, mutta nyt minä vihaan sinua.
Yksi ainoa mies onnistui pilaamaan koko lapsuuden ihanat muistot, elämän tarkoitukseni ja meidän koko ystävyyden ja sitä mä en anna anteeksi.