TaivasJaMaa99

Tuntuu etten kenellekään ole yhtään mitään,
ettei tarkoitettu ole minua tähän maailmaan,
jälleen toivon että pääsisin paikkaan parempaan…

Elämäni on kuolemista, turhuutta ja nöyryytystä.
En tahdo sitä,en yhtään enempää.

Tahdon vain, tuntea sen jonkun pienen asian, se rakkaus on,
Sen taas mä tahtoisin kokea!
Mutta jo miun syämmein särjetty on, se korjattukkin on,
mutta jokaisen korjaus kerran jälkeen,
Se vain helpompi rikkoa on!

Juoksen pakoon, varjoa,
Pimeyttä,
Joka seuranani on,
Huomaan etten liiku,
Se pimeys mut saavuttaa, Kohta se mut kiinni saa!

jos vain joku ois joka auttaa mua vois!
Sen toiveen mä pyytää saan, sitä mä kuunnella saan,
Se toive on, Haave kaukana muualla,
Mutta aina mielessäin on!

Mikä olen, Mistä tulen, Miksi olen täällä?
Onko tämä tarkoitukseni?
Jos on tää kesto ei pitkä enää oo!
Jos muutu tää ei,
Se taas syämmein rikkoo,
Rakkauden liekin tukahduttamattoman sammuttaa,
omaan savuunsa se läkähtyy,
Kuka mulle uuden kynttilän vaihtaa?
Kuka liekini pelastaa, aikaa on vähän mutta aika on tärkeää joka sekuntti, joka minuutti, joka tunti...!
Kuka avaa ikkunan ja pelastaa liekin savuun tukahtumasta?
Se olkoon Kuolema tai elämä,
Loputon!