Chemosh

arpa on heitetty,
kortit on jaettu,
nuudelit keitetty,
todellisuutta paettu.

elämäntarkoitusta pohtiessa heräävät kysymykset elämän halusta,
siitä en tiedä mitään, entä sitten toivo paremmasta,
sitä joskus luulin omistavani, mutta se olikin pelko kuolemasta.

parasta ennen päivämääriä ruuasta tutkin,
omani taisi mennä jo,
yön pimeydessä itikoita huoneestani hutkin,
kolpakko vai Alko.

minua väittävät sekopääksi,
luova hulluus korvissani soi,
äiti minua sanoo komeaksi,
ei minulla ongelmia olla voi.

täyttä kakkelia jauhan loppuun asti,
etten heittäytyisi nauravaksi,
tiedä sitä vaikka jos nauraisi,
joku minua onnelliseksi haukkuisi.

en minä uskalla tunteitani näyttää,
en vihaa enkä turpaan täräyttää,
sisälleni ne hiljaa alistuen piilotan,
mielessäni kuin pokaalia niitä kiillotan.

"minä rakastan sinua rakastatko sinä minua?" jos kysyt,
kaivan esiin sanalliset teräaseet ja pyssyt,
miksi vaivautua tekemään sitä loikkaa,
helpompi paeta kuin yrittää luottaa.

miksi enää koittaa, jos onnistuminen ei tunnu missää,
ja epäonnistuminenhan masentaa entisestä vielä lissää.

joko minä pois pääsen, vieläkö täällä pitää olla kauan?
minne me edes ollaan menossa, kenet minun pitäisi kastaa?
minäkään järkeä näe en, haluan lepoon haudan.
miksi itseäni mollaan, kuka jaksaa tuollaista saastaa?
ollaanko jo perillä, saisinko nähdä välillä raudan?
kenellehän se juttelee, yksin pimeydessä ääni vastaa:
sitten kun lopulta pimahdat, saat nähdä kaltereita vankilan.
eihän tässä kummia kuulu, puuhöyläkö päätäni raastaa?
en minä taida vankilaan halutakkaan, sittenkin karkuun soudan!
mutta eihän täällä ole edes vettä, taidat tuulimyllyä haastaa?
vai että ei ole vettä, turhaanko minä tässä sitten raadan.

"en pelkää mitään!" olen sanonut kaikille ja monesti,
silti yössä pimeässä yksin hikoilen ja suunnittelen,
miten tapan teidät kaikki sekä henkisesti että fyysisesti,
rystyset valkoisena tärisen ja käsiä nyrkkiin puristelen,
onko se sitten järjetöntä kauhua, myönnä en varmasti,
mutta eniten taidan pelätä mitä itsestäni ajattelen.

tyhmänä elän, tyhmäksi synnyin,
tyhmänä muille päivittäin esiinnyin,
tyhmän vaikutelman kaikille itsestäni annan,
vaikka muuta yrittäisin,
silti viisaidenkin ongelmia olallani kannan,
sen sinulle selittäisin,
veisin sinut luo auringonlaskun rannan,
jos puhua osaisin.