maailman paino ja keveys
hengittävät vuorotahtiin
hänen pyöristyneillä rinnoillaan
ja Sokolnikin puiston eteen vedetty vihreä esirippu paljastaa kaiken
tiineet kulkukissat
aukinaisia kellarinovia etsivät
vanhat merimiehet
laivansa enää pullojen sisällä
ojan pientareella elämät
jo monet kesät sitten hylätyt,
poimijaksi ketä tahansa odottavat
lauantai-iltapäivän muovikassiunelmat
puiston läpi uhmakkaina kulkevat
ja odotus muuttaa muotoaan
ei enää miehestä
joka joskus samaa tahtia
rastaiden kanssa peltikatolla hyppi
ei enää, ei koskaan enää
toisen laatimia pykäliä rakkaudesta
ja kauan hän luuli
ettei haavoittuvuus voisi syntyä uudellleen
osata löytää loppu
ennen kuin se löytää sinut
päästää irti lempeästi tai riuhtaista irti
syksyllä kun kellarikerroksien betonilattioilla naukuvat uudet elämät
kun kesä on enää Sokolnikin vuosirenkaisiin
piirretty muisto
syksyllä minäkin olen äiti
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Mukaansatempaava tsehovmainen tunnelma,
runon onnistumisesta kertonee se,
että lukijaa alkaa suorastaan vähän ahdistamaan.
Loppulause pysäyttää ja laittaa lukemaan koko tarinan ihan uudesta perspektiivistä.
Sivut