Vasta pohjalla on turvallista

Astelimme mereen käsi kädessä.
Rannan hiekka oli niin valkoista,
kaikki oli niin kaunista.
Tunsimme pistelevät kivet
jalkojemme alla
polvenkorkuisessa vedessä -
emme välittäneet,
vaan kahlasimme syvemmälle,
kunnes jalkamme eivät
tunteneet enää pohjaa.

Me jaksoimme uida loputtomasti.
Löysimme oman saaremme,
jossa elimme onnellisina.
Näimme myrskyn lähestyvän,
meidän piti paeta.
Luulimme hukkuvamme
rakensimme ajopuista lautan
jolla seilasimme ulapalle
aaltoja ja karikoita väistellen.

Löysimme toisen saaren
ja kolmannen ja neljännen
kylmissämme teimme puista nuotion.
Nyt meillä ei ole lauttaa, eikä puita,
joilla rakentaa uutta.
Meidän pitää taas lähteä,
sillä myrsky on tulossa.

Emme jaksa enää uida,
emme paeta.
Antaudemme virran vietäväksi
tunnemme sen voimistuvan -
päivä päivältä enemmän -
myrsky on tulossa.
Emme välitä
vaan uppoamme syvemmälle,
kunnes tunnemme jälleen pohjan
eikä se ole täällä yhtään kivinen.

Täältä myrsky ei löydä meitä ikinä,
ei sitä tarvitse enää paeta.
Eikä ole enää mitään pelättävää,
pohjaa syvemmälle ei voi upota.