Purppuraiseen auringonlaskuun kävelen
Itken hiljaa kyyneleen kristallisen.
Koskaan en ole tuntenut olevani näin yksin.
Minä tahdon taas nähdä vaaleaa sokeria maassa.
Jalanjälket hiekassa ovat katoavia.
Lumen tuntee ihollaan vielä kauan.
Minulla on ikävä.
Selite:
Joo, poikaystävä lähti Rodokselle eikä koulussa oikein ole ystäviä, joten tämmönen tuli rustattua... kommentoikaa!
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Todella ihana ja haikeudessaa ja kuvailuissaan todella kaunis runo. Se todella koskettaa ja siitä pystyy tuntemaan siitä huokuvan kaipauksen ja ikävän.