Erilainen rakkaustarina

Tarinamme alkoi kauniisti:

Tutustuimme ja pelastimme toisemme.
Kun kahden masennuksen partaalla olevan ihmisen elämät yhdistyvät, ei siitä voi syntyä kuin:
Rakkaustarina.

Mutta yksi asia esti meitä pääsemästä eteenpäin;
Täydellisyyden tavoittelu.
Halusimme olla kaunis pari, jota eivät myrskyt lannista,
mutta se on mahdotonta.
Olisihan se pitänyt tietää.

En vain kestänyt nähdä sinua enää sellaisena.
Satutit itseäsi, vaikket ansainnut rangaistusta mistään.
Olisin halunnut auttaa, mutten pystynyt.

Puolen vuoden ajan se hetki illasta jolloin käperryit syliini ja rakastimme toisiamme auttoi minua jaksamaan,
mutta aina aamulla alkoi se sama helvetti.
Otit veitsen käteesi ja viiltelit itseäsi nauttien siitä.

Lähdin.
En voinut auttaa.
Jätin sinut yksin, vaikka tarvitsit minua.
Soitit minulle joka ilta puhuen elämän vääryyksistä ja siitä miten et jaksa enää.
Puhuit kauniisti niin pelottavasta asiasta.
Enkä nähnyt enää muuta mahdollisuutta kuin viedä sinut hoitoon.
Vihaisit minua sen jälkeen, mutta toivoin että ymmärtäisit.

Tein sen sinun vuoksesi.

Aina kun oveen koputetaan toivon sen olevan sinä.
Kauniimpana ja terveempänä kuin koskaan.
Mutta yleensä se on vain postimies, joka tuo minulle kirjeitä sinulta.
Kirjeissäsi kerrot miten haudot ajatuksia itsemurhasta.
Ja pelkoni kasvaa.
Jotenkin jouduimme samaan tilanteeseen kuin silloin alussa;

Kaksi ihmistä.
Kaksi maailmaa.
Kaksi yksinäistä sydäntä.
Jotka eivät ehkä koskaan enää kohtaa.