Tällä suurella kalliolla
pienenpieni kivipöytä,
kahdenistuttava kivisohva,
nukenastíat, nukkeni ja minä.
Lämmin tunne pikkukodissa.
Hellät tunteet kun nukutan vauvaa.
Puuro kiehuu, kahvi valmistuu.
Kohta tulee hienot vieraat.
Minne katosi täysi tuttipullo.
Minne katosi aika, josta nautin,
nukkelapset, omat sulottaret.
Kohta pesä hiljalleen tyhjenee,
lämpö varmaan ulos karkailee.
Rakkaani sylissä saan itkeä.
Mieleni suruja pois kitkeä.
Muistot mieltäni hyväilee,
nuket mielessä kyläilee.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Voi! Syksy saa meidät melankolian valtaan, sun runossasi se surastaan paistaa. Kaunis kaipuu elämänkaarella taaksepäin. Sun ainutkertainen pieni kaunis kaari ja siellä näin kaunis muisto, hienoa että jaat sen meidän runoystävien kanssa, kiitos.
Nukkekoti, jokaisen tyttösen unelma. Lapsuuden leikit ja aikuisuuden todellisuus. Kumpa voisi olla aina se pikkutyttö... Muistot ovat kauniita nyt ja aina.
Voi! Syksy saa meidät melankolian valtaan, sun runossasi se surastaan paistaa. Kaunis kaipuu elämänkaarella taaksepäin. Sun ainutkertainen pieni kaunis kaari ja siellä näin kaunis muisto, hienoa että jaat sen meidän runoystävien kanssa, kiitos.
Nukkekoti, jokaisen tyttösen unelma. Lapsuuden leikit ja aikuisuuden todellisuus. Kumpa voisi olla aina se pikkutyttö... Muistot ovat kauniita nyt ja aina.
Sivut