-Soitin-

Minun maailmassani asuu rakkaus. Se on vain ihan tavallinen tunne, joka ei tiedä, ei ajattele. Minun maailmassani ikävä on voittanut rakkauden, ainoani asustaa yksin seitsämän meren ja suuren suuren vuoren takana. Miksi pilvet kulkevat niin raskaasti, kuka niitä pidättelee taivaallani, eivät ne yksin jaksa roikkua sen kannessa! Olisin kysynyt sinulta neuvoa, mutta et vastannut hiljaisuuteen. Hyvin hyvin hiljaa ja salaisesti kuuntelin puhelimeni laulua, en olisi rohjennut sinulle puhuakaan. Minun kotini on paikka, jossa piha on aina täynnä perhosia, niiden surulliset siiven iskut liikuttavat ajatuksiani. Ajattelen vain sinua!

Soitin uudestaan tunsin kuinka rohkeus kohisi suonissani, minun ajatuksissani oli kuva, joka ei koskaan haihdu pois. Minun maailmani on ajatukseni ja tunteeni. Et vastannut vieläkään! Tiesin kännykkäsi soivan pöydälläsi turhaan kerta kerran jälkeen. Sinä istuit vierellä ja kuuntelit soittoani. Minun maailmani tarvitsee sinua, sen niityillä kasvaa häpeä, sama häpeä, joka pilviäni piirtää taivaankanteen. Häpeän sanoa sinulle –tarvitsen! En tiedä onko se sopivaa ja pelkään enemmän kuin muuta, että heikkouteni on suurin vahvuuteni. Rakastatko vain vahvuutta, sitä olisin sinulta kysynyt.

Et vastannut kolmanteen, neljänteen, etkä viidenteenkään soittooni. Alkoi sataa, sateenkohina rauhoitti surullista mieltäni. Pelkäsin olla minä. Katselin kuvaasi sielussani, se oli kaunis, mutta katseessasi lepäsi välinpitämättömyys, ajattelin, että hiuksesi eivät enää tartu kosketukseeni. Pelkäsin, ettet olisi paikalla silloin kun sinua tarvitsen ja niinhän se oli. Mutta pahinta oli se, ettei kukaan rakastanut minun maailmaani; maailmani oli autio ja yksinäinen.
16.6.2002