matkalla

kukkiva kliivia
oranssisessa täyteydessään
taustalla mustarastaan helkyntä
vastakuoriutuneiden poikasten 
kiihkeät vaatimukset, nokat ammollaan
talvesta tulevalle aistijalle uudet äänet, aistimukset

tajunnan venytys kevääseen, ohikiitävässä hetkessä
- ja sitten jo, perillä -

valkoisen aidan takana hypähtelevä pupunen 
ehkä tuleva uhri yllä kaartelevalle haukalle

yön mustuus kirkasti superkuun kellan
aivan kuin se olisi halunnut
siemaista itseensä tummassa vaipassa
lepäävän ympäristön, kokonaan

vain vaimeasti kuului mitään muuta
kuin oman sisäisen äänen muistutus
hetkien ainutlaatuisuudesta
silloin kun vaitonaisen yön syli
tarjosi kulkijalle lempeän levon

ja

sinä hetkenä maailma tuntui pieneltä
maapähkinän kuoreen sopivalta

oma itse, uudelleensyntyvältä alkiolta