juuri ennen kun aurinko nousee

vielä jatkavat hetken soidinmenojaan
keijut, nuo harsopeitteiset enkelien kaltaiset
    utupilvien lomassa liikehtivät
venytellen, kaarrellen, kohti taivasta kurottaen
    herkästi kuin tuntisi katsoja untuvan kosketuksen

ne yhdistävät aikoja ja paikkoja
ikuisuuden sekä elettävän hetken
    taikakattoon mystisyyden
             tähdet kantta aukoistansa valaisevat
             joista avaruuden soinnit kaikuvat
             vain tosin keijut ne kuulla taitavat

ihminen ei, ei se uskalla tanssiin ruveta
hulluksi pian luulevat
yöpaidassaan kun emäntä läyhyttelisi
jotain tuntematonta samalla hyräilisi!
--
aurinko nousee
taika katoaa
     katajassa, repaleinen pala palttinaa