Tiimalasin reunaan,
avaat viimeisen oluesi
Annat lasin valua,
pian se tyhjyyttään ammottaen
Laskee läpi valon,
laskee läpi elämänkaaren
Sen aution saaren,
josta kaksin haaveiliin
Se upposi kai unelmiin,
saapui kaiho
kun me suudeltiin
Putosi tiimalasi, laski ajan lävitseen
tiemme tuhosi, siihen ääripisteeseen
Koskaan ei tahtoisi palata
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Pidän tästä kovasti. Hienoa runoilua :)
Auts.... ja voih, raapaisee runosi
syvältä sieluuni...
Eikä suinkaan negatiivisesti!
Hieno kokonaisuus tässä.
Tosin pidän muistakin runoistasi,
luettu nim ON.
Sivut