Epätoivon likaama nainen.

Minä näen
näen usvan takana kaikki ne vastuuttomat tunteeni
joita olen yrittänyt paeta

haparoin ilmaa
kohmeisin käsin
sidotuin silmin

haluan murskata teidät
en tahdo alistua teille

näkymättömät vaatimuksenne
ah,minä tiedostan ne liiankin hyvin

mieleni on turmeltunut
tai ehkä minä vain kuvittelen
haluan kerjätä, anoa teiltä
pyyntöni kaikuvat pimeässä
ja olen itse ainut
joka ne kuulee

tiedän että pyyntöni ovat
ainoastaan
kärpästen surinaa teille

se on merkityksetöntä

ehkä joskus joku löytää minut
tästä metsästä
ruohon seasta

vuodenkin päästä minä yhä odotan

ihoni ei ole ollut kalpea vuosiin
lika on maalannut minut mustaksi

ankeudessani ajaudun labyrinttiin
haluaisin tietää
onko edes olemassa ulospääsyä
vai riudunko turhaan
etsiessäni ovea