Poljen pimeässä
tähtitaivaan alla
peltojen keskellä
herätyskello soi taas kohta
aivan liian pian
mutta en jaksa välittää
mä kuuntelen mieluummin yötä
joen solinaa
katson yön hämyä
satunnaisten lamppujen himmeää hehkua
ja laulan sen erään
puskasta tähteyteen nostetun
käsitystä rakkaudesta
ymmärtämättä mistään mitään.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Jännä, unenomainen runo. Hieno!