Katson ulos ikkunasta,
ja näen lehtien tippuvan,
tuulen kohdistaessa niihin voimansa.
Lehdet kellastuvat
ja kuolevat pois,
mutta se muuttaa vielä hetkeksi
maailman,
tehden siitä niin kauniin.
En tunne surua,
koska tiedän ajan kuluvan,
hiipivän eteenpäin,
se on merkki tulevaisuuden.
Katson taivaalle,
odotan jo ensimmäisiä lumihiutaleita,
valkoista maata,
johon jätämme jälkemme,
kahden onnellisen jalanjäljet vieretysten.
Kaikki nämä hetket,
jotka saan kohdata kanssasi,
ovat rakkaimpia kaikista.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Me onnelliset<3 ;)
toivoa
hieno runo ajasta ja vuoden ajoista
rakkaudestakin
ei syksy palele niin paljoa jos on joku sitä jakamassa :)