Elefantteja ja sardiineja

Elefantti, niin täydellisen hurmaava ja kertakaikkisen rakastettava elefantti

Mä tunsin itseni aivan pikkuruiseen sardiinipurkkiin ahdetuksi elefantiksi. Sellaiseksi elefantiksi, jonka turkoosi vartalo oli luonnottoman jättimäinen ja, jonka vahvalla punalla maalatuilla huulilla väreili tekohymy. Sellainen oikein kestävä tekohymy.

Ja mitä minä, tämä juuri kuvattu elefantti, mahdoinkaan tehdä? Totta kai yritin liikehtiä ja nauraa kuin ne kaikki ympärilleni tungetut sulokkaat ja jalopiirteiset sardiinit. Kuitenkin aina avatessani suuni nauraakseni peilin edessä opettelemaa nauruani, kuuluikin vain jättimäinen törähdys, joka kirvoitti suloisen kikatuksen hehkuvilta paljettiystäviltäni. Sellaisen oikein hersyvän ja hurmaavan kikatuksen.

Töräyttelin torveani uudestaan ja kaikki kihersivät yhdessä mun kanssani. Tai ne taisivatkin nauraa mulle, mä tajusin joskus ja niin kyyneleet pakkautuivat mun silmiini töräytellessäni aina vain kovempaa. Sellainen korskea ja kova törähdys nauratti kaikkia eniten.

Sitten ne rupesivat tanssimaan kiemurrellen yhtä aikaa somasti ja upeasti häikäisevissä hameissaan, mutta mun yrittäessäni samaa mä tiesin heti kuinka typerältä näytin. Valtava vartaloni vain hyllyi hullunkurisesti puolelta toiselle ja niin me taas naurettiin yhdessä.

Mä katselin kuinka erään sardiinin silmäripset räpsähtelivät edestakaisin ja suu meni suppuun. Mäkin tein saman ja kaikki tirskuivat ja huusivat että uudestaan, uudestaan.

Siinä mä taas olin, se kenen rinnalla muiden kauneutta ylistettiin. Se, kuka harjoitteli tanssiliikkeitä peilin edessä, kun viimeinen tanssi oli jo tanssittu. Ja ennen kaikkea mä olin se, joka huijasi itseään kuvittelemalla olevansa sardiini eikä elefantti.

Monta vuotta mä olin elefantti sardiinien kansoittamassa maassa, pitkään mä olin elefantti kireässä kimalletopissa ja sukkahousuissa. Äläkä nyt odota, että mä yhtäkkiä luikahdinkin mutkattomasti sorjaan iltapukuun ja heilautin hopeisella pensselillä kuohkeiksi maalatut hiukseni olkani ylitse ja astelin sardiinien suutelemalla maalla. Ei, mä koin jotain hienompaa, vaikka pitkään olinkin luullut avuttoman tietämättömänä, ettei mikään voisi olla mahtavampaa kuin saada osa sardiinien loistosta.

Ja se uskomaton juttu, jonka mä sain, tai löysin, olikin ollut mulla koko ajan. Kaikki nämä vuodet se olisi katsonut mua ihailevana peilistä, jos mä en olisi niin kiihkeästi yrittänyt löytää sieltä sardiinia. Ja se, joka mua näyteikkunoista ja suljetuista televisioista silmäili, ei ollut hurmaava sardiini. Ei, se oli hurmaava elefantti. Se oli aito ja oikea, pesunkestävä ja onnellinen elefantti. Se oli niin täydellisen täydellinen, kiehtovan eloisa ja niin jokaista ihopoimua myöten räiskyvää iloa pursuava yksilö, että harmitti etten ollut tutustunut siihen aikaisemmin.

Ja mikä kaikkein parasta, nyt, kun mä kävelen muiden joukossa, mä en enää hae epätoivoisesti katseellani muita elefantteja tai vertaile itseäni vastaan tuleviin sardiineihin. Nyt mä en enää välitä, sillä mulle riittää, että mä itse tiedän, minkälainen mä olen. Mä olen elefantti, niin täydellisen hurmaava ja kertakaikkisen rakastettava elefantti.