Niin lempeä on öinen tuuli,
järven pinta tasainen ja tyyni.
*
Joutsen toista huhuilee, ääni kantaa...kiirii...
toisen tavoittaa...nousee uljas lintu lentoon...
saapuu luokse, kai oman Rakkaan.
*
Ja me jatkamme matkaa
sinä olet minussa
ja minä sinussa....
*
Kuu meille loistaa...yltä järven tyynen
varjon meistä piirtää...katso, on vain yksi!
*
Ja me jatkamme matkaa.
Kaksi sielua...yhdeksi sulautunut.
Meidän rakkautemme...ikuinen..
Selite:
...saisipa joskus kokea :)
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
aivan
Hieno runo..Kolikolla on aina kääntöpuolensa.
Rakastuminen on maailman ihanin asia mut sitten kun sydän murtuu se on ehkä kaikista kamalinta.VArsinkin jos se on ensirakkaus ja muutenkin sen vaan tietää kun kolahtaa ja kovaa.se vie jalat alta