Mietimpä vaan.

Jos joku painaa mieltä se pitäs jotenkin parantaa,
onko mus vikaa ku en näytä pahaa olooni nii et joku sattuis ees vahingos sen huomaamaan?

Kun suutun ei muutu äänessä sävykään,
ivaa huokuen se ei ilmaise mitään.
Pisinkin lenkki silti katkeaa,
kun mulla napsahtaa voin vaa toivoo et joskus anteeks saan.
Loppujen lopuks tiiän, et puhun asiaa.
Turhasta kun mulla harvoin napsahtaa.

Puhuminen on aina vaikeeta,
en vaa löydä oikeita sanoja.
Luotan ihmisiin ja hyvä niin,
mun tunteet vaa sulkeutuu mun mielen syöveriin.

Kun tapahtuu jotain kauheeta,
mietin pääni puhki ja ootan huomista.
Koitan unohtaa, se painaa mut yksin oon tottunu taakkani kantamaan.

Rakastan rakastaa, en vaa osaa antaa rakkaanikaan mua avittaa,
Tuki jonka tältä taholta saan,
pitää mut pystys jos joskus onnistun puhumaan.

Elän sen mukana mitä mulle tarjotaan,
elämä suo sen mikää ansaitaan.