Variksenharmaata ja damaskoksen terästä

variksenharmaa päivä käy päälleni

ja selitän tätä lämpimikseni

vaikka suurin osa olisi 

poutapilveä ja potaskaa

 

nämä visiot ovat aina olleet

takakorkeita ja vaivalloisia kulkea

 

puolistakaan en ole saanut mitään tolkkua

toinen puoli liian ihana edes ajatella

liian kaunis kuolemaan

 

olen itkenyt katkerasti

ja nauttinut jokaisesta käänteestä

jokaisesta uudesta uurteesta

silmiesi ympärillä

 

sinun käsissäsi on aina asunut

vakaa voima ja kaaoksen korukuviot

 

mietin kaikkia sointuja

jotka ne ovat milloinkaan soittaneet

jokaista huuliltasi paennutta sävelmää

 

silmiesi kirahdusta

katseesi damaskoksen terästä

rinnassani

 

jokaista sanaa 

jonka koskaan olemme vaihtaneet

tai olleet vaihtamatta

 

jokaista unen atomia joka milloinkaan

on siirtynyt kosketuksen
tai pelkän ajatuksen voimasta

minusta sinuun tai sinusta minuun

 

ja nyt 

kun pimeys ei peitä 

edes puolia vioistamme

minun on tunnustettava;

niin paljon kuin tahtoisinkin

en aina pysty erottamaan 

hengitystäsi omastani

kaikkeutta itsestäni
uniamme todellisuuden verkosta

 

voisinpa minäkin luopua muistoistani

myydä ne pieninä suupaloina

eniten tarjoavalle

tarina kerrallaan

silti kertomatta niitä kellekään

 

ja yhä uudestaan pyydän sydäntäni

vaikenemaan

 

ja yhä uudestaan 

tunnustan kauneimmat syntimme pimeään