Oli torstai-aamu tai keskiviikko. Toisaalta saman tekevää toukokuu kuitenkin. Kello oli hieman yli 11.00. Istuin bussin taka-osassa. Kuukausikortti oli vielä voimassa. Katselin ikkunasta tuttuja maisemia. Ne vilahtelivat ohitse kuin hedelmäpelissä kirsikat. Sinällään osuva vertaus että itsellänikin pyöri päässä ja silmät oli punaiset kuin paviaanin takapuoli. En ole koskaan tuohon aikaan kovin pirteä tai muutenkaan parhaimmillani. Heräämisprosessi on hädintuskin kerinnyt alkaa käynnistymään. Laiskuuttani ei huvittanut kävellä, vaikka siinäkin on omat puolensa, samoin kuin julkisissa kulkuvälineissä. Joskus niissä saattaa kuulla tai nähdä jotain mukamas mielenkiintoista. Totuus on kuitenkin tarua ihmeellisempää, yleensä matkat ovat puuduttavan tylsiä ja pitkäveteisiä. Metsässä kävellessä näkee sentäs puita ja muuta elämää ja saattaa kuulla linnun laulua.
Tällä kerralla kuitenkin kun oltiin päästy hyvään vauhtiin ja ajettu muutaman pysäkin ohitse, tunkkaisen seisahtuneen ilmapiirin keskellä pilkahti pieni valonhäivähdys. Bussi oli pysähtynyt ahmimaan lisää matkustajia kyytiinsä. En silti jaksanut kiinnittää mihinkään sen suurempaa huomiota. Olin omissa maailmoissa. Mitäköhän mietin vai mietinkö mitään sillä hetkellä? Käänsin katseeni väsyneesti ikkunasta, kuin hidastettuna, kohti keskikäytävää. Hikoilin hieman. Olo oli mitä oli. En ollut kerinnyt käydä aamulla suihkussa ja haisin varmaankin paskalta tai ainakin 100 prosenttisesti hieltä. Kuinka ollakaan hän käveli kohti minua. Täysin vahingossa huomasin kuinka katseeni porautui suoraan tuon todella kauniin tumma-ihoisen nuoren naisen rintoihin. Kaikista mahdollisista vapaista penkeistä hän valitsi juuri sen mikä sijaitsi edessäni. Yleensä kohdatessani tuntemattomia ihmisiä rinnat eivät ole ensimmäinen asia johon kiinnitän huomioni. Tällä kaunottarella ne olivat kuitenkin sen verran suuret ettei niitä voinut olla huomaamatta, ja ohittaa pelkällä olan kohautuksella. Siitäkin huolimatta oli täysi vahinko että katseeni pysähtyi juuri siihen.
Hetkenkuluttua kun jokainen muukin sisälletulija oli löytänyt istumapaikan itselleen jatkoimme matkaa. Tässä vaiheessa aloin vilkuilla, vaikka se epäkohteliasta onkin, vuoronperään ulos ikkunasta ja aina silloin tällöin edessä istuvan naisen niskaa. Se näkyi täysin paljaana mustien hiusten alta jotka olivat poninhännällä. Olkapäitä peitti ruskea mokkatakki, jossa oli lisäksi jonkun eläimen karvoista tehtyjä kuviointeja. Itse olin pukeutunut vuodenaikaan nähden aivan liian paksuihin vaatteisiin, se korosti hikoilua entisestään. Tunsin kuinka hikinorot vain valuivat vuolaana virtana, kiihtyvällä vauhdilla, jokapuolella pitkin kehoa.
Ei kestänyt kauaakaan kunnes tämä nuori neiti (toivoa sopii) alkoi kaivella käsilaukustaan tavaroitaan. Aluksi hän otti esille purkin jossa oli valkoista käsivoidetta ja levitti sitä pitkin käsiä ja käsivarsiaan. Sen jälkeen hän rasvasi vielä huulensakin. Ainoa mieltä askarruttanut asia oli, haisenkohan niin paljon että hänkin sen huomaa. Tuo ”eksoottisella tavalla” mielenkiintoni herättänyt, luultavasti itseäni hiukan nuorempi ja hyvin rasvattu naarastiikeri tuoksui erittäin hyvälle. Ajatukset harhailivat. Ulkona oli kaunis sää. Tiesin millä pysäkillä pitäisi poistua, vaikka ei huvittaisikaan. Kumpikohan meistä tekisi sen ensiksi? Loppujen lopuksi se olin minä.
En kuitenkaan lähtenyt kävelemään onnellisena kohti auringonlaskua. Siihen oli vielä pitkä aika. Aluksi oli selvittävä 8 tuntia töissä. Sen jälkeen olo ei edelleenkään ollut kaksinen. Kuitenkin se oli muuttumassa siedettävämpään suuntaan. Paluumatkalla aistit ja mielentilani eivät olleet enään yhtä herkät. Tyydyin pelkkään istumiseen ja kohtalooni. Emmekä ole sittemmin tavanneet toisiamme.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
