Ilma ympärilläni on kateellinen. Hipaisee solisluutani, jossa tuoksuu pimeän kosketus. En tiedä mitä kadehdittavaa on siinä, että ihminen kipuaa taivaalle kääntämään pimeän valoksi nähdäkseen yhdet kasvot. Kasvot, jotka eivät halua nähdä. Sielu vuotaa ilmaan.
Pimeä nojasi minuun. Ilmassa oli säikeitä, syksyn silmiä. Nojasin päätäni bussin ikkunaan tien keskiviiva varpaillani. Minusta tuntui, että syksystä löytyi aukko minulle, syksynsilmistä.
Istuin. Levoton takaraivosi venkoili. Ymmärsin, että se ei näyttäisi kääntöpuoltaan minulle, vaikka istuisin pääteasemalle viidesti. Hetken jo toivoin, että katsoisit peilistä. Kaupunki, kadunkulmaus ja katse, kolmen k:n kuvio ilman hoito-ohjetta.
Ja tässä minä vieläkin olen. Ilma hengittää lävitse.
Selite:
Aluksi vaivihkaa syntynyt, tuttujen aiheiden ja muotojen ympärillä pyörinyt, lopuksi tiedostetusti muotoiltu sikermä.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Tämä oli kyllä nyt niin erikoinen että pidin ihan valtavasti :) Tunnelmassa on jotain tosi epämääräistä ja mietiskelevää, salaperäistä.