Kirjoitan rakkaudesta kuin saarnaaja,
tässä nyt taidan olla ihan outo kulkija.
Kirjoittaen sormet näppäimille sulaa,
eikö se ole kertakaikkisen ihanaa.
Haluat kuitenkin sanoihin rakastua,
ihmettelen ettet lainkaan tunnista mua.
Ei se minua nyt ollenkaan lannista,
aito rakkaus voi olla kuin satujen tarina.
Sillä voin sinua hellästi pitkään kutittaa,
hetkesi nautit ja lopulta alat pois laputtaa.
Sinua alkaa myöhemmin kuitenkin kaduttaa,
tämäpä sielu takaansa kaikki sillat polttaa.
Yhä vain vartalosi suuresti anoen kuumottaa,
ehkä sait isoa vahvaa oikein kunnolla kovaa.
Tiedän että hymy aina huulilleni palaa,
elämässä ollut paljon kaikkea kamalaa.
Kaikelle sille ei voi muuta kuin nauraa,
esiin nostaa karskia huumorin kukkaa.
Kuinka paljon pahaa mahtuu yhteen elämään,
voisi kirjoittaa kirjasarjan saapuessa kevään.
voisi kirjoittaa kirjasarjan saapuessa kevään.
Unesta huomenna vielä tänne jos herään,
haavat pyyhkien suuntaan tulevaan kesään.
Silmiäsi etsin tuhansien tähtien loistosta,
pyyhin suolaiset kyyneleet karvaposkesta.
Tunne yön pimeyden aina lopulta saapuu,
loputon voi olla aidon rakkauden kaipuu.
Yksin vaellan kapeaa pitkää polkua,
elämään mahtuu monenlaista sotkua.
Vaikka kuinka siivoan ja pesen niiden tomuja,
tulee vain uusia kipeämpiä rakkauden suruja.
Kyyneleet loppuneet on jo aikoja kauan sitten,
vihaisia sipuleita usein leikkaan ja ne tunnen.
Tähän mahtuisi hurrjan loputtomasti tekstiä,
tunne sellainen on ihan mahdotonta feikkiä.
Nyt tulee taas tunne katsoa uudestaan kelloa,
tähänkin kirjoitukseen uhrasin viisi minuuttia.
Sitten asiaan ilon hetkeen talven keskellä,
istun nyt yksin lämpimän takan äärellä.
Rapsutan nukkuvaa kissaa jos toista,
vatsat täynnä ja tunnelma iloista.
Voisin myös sinua pitkään helliä,
vierekkäin silmiin katsoen kelliä.
Jos meinaa uni tulla lähelle silmiä,
voisi aamuun asti kiihkeästi telmiä.
Kunhan kauan saisin olla vierellä,
täyttää vartalosi isolla lämmöllä.
Hiljaa kutitellen herätellä sydäntä,
rakkauden jos aidon löytäisin sieltä.
Säkillä jos kannan valoa pirttiin,
Tähän mahtuisi hurrjan loputtomasti tekstiä,
tunne sellainen on ihan mahdotonta feikkiä.
Nyt tulee taas tunne katsoa uudestaan kelloa,
tähänkin kirjoitukseen uhrasin viisi minuuttia.
Sitten asiaan ilon hetkeen talven keskellä,
istun nyt yksin lämpimän takan äärellä.
Rapsutan nukkuvaa kissaa jos toista,
vatsat täynnä ja tunnelma iloista.
Voisin myös sinua pitkään helliä,
vierekkäin silmiin katsoen kelliä.
Jos meinaa uni tulla lähelle silmiä,
voisi aamuun asti kiihkeästi telmiä.
Kunhan kauan saisin olla vierellä,
täyttää vartalosi isolla lämmöllä.
Hiljaa kutitellen herätellä sydäntä,
rakkauden jos aidon löytäisin sieltä.
Säkillä jos kannan valoa pirttiin,
saa nauraa kunnes alan flirttiin.
Jäätä ikuisen roudan vielä sulatan,
perhosille niityn ihanimman kukitan.
Isot tunturit valloitan,
huiput elämään kutitan.
Soudan läpi vuolaan puron,
onnen sieltä löytää tahdon.
Näen vihdoin kutsuvan valon,
säihkyvien tähtien aidon ilon.
Vihdoin sielu levätä saa hetken,
tavoittanut on rakkauden retken.
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
