Talo

Kävelin kiskojen vieressä, varoin ohi pyyhältäviä
 junia. Jotkut hiljensivät jo minun kohdallani 
pysähtyäkseen hetken päästä isojen kupolimaisten 
katosten alle jarrut korvia viiltävästi vinkuen. Niinpä niin,
 olihan se hieman vaarallista kulkea pitkin
 ratapenkerettä iltahämärässä auringon vielä heijastaen 
viimeisiä, jo kylmenneitä säteitään talon ikkunoista. 
Alkoi tulla viileä. Kotona ei ollut mitään, ei ketään. 
Halusin hieman seikkailla ja kirmasin radan yli juosten 
kilpaa varjoni kanssa, jonka ratapihan kelmeän kirkkaat
 valot heijastivat.



Katsahdin ylöspäin. Näkymä herätti kummastusta. 
Jatkoin kuitenkin matkaani, tällä kertaa kallion vierustaa,
 kohti Kiasman puistoa. Kuu loi kuviaan eilisen sateen 
jättämiin lätäköihin. Oli vain jatkettava matkaa.



Saavuin puistoon ja istahdin alas. Kuulin vaimeaa ölinää 
ja näin hoippuvan nuorisojengin tulevan juhlimaan
 pussikaljoinensa. He liittyivät seuraani suuren 
lehmuksen alle tunkeillen ja tarjoten taskulämmintä
 juotavaa örveltäen. Porukasta löytyvät pariskunnat 
käpertyivät toistensa kainaloihin etsien lämmintä 
paikkaa illan koleudesta. He näyttivät onnistuvan siinä 
hyvin. Yksi jäi kuitenkin ilman. Hän näytti syrjäytyneeltä,
 mutta hetken päästä jo loi hymynkareen suutelevan 
parin suuntaan. Hän jatkoi hymyilyä, käänsi katseen ja
 suuntasi kohti minua.



Matkalla kohti Tikkurilaa istuimme vierekkäin,
 itseasiassa lähes sylikkäin. Ystävyytemme oli nopeasti
 etenevää sorttia. Muut istuivat jossain muualla, jotkut 
luultavasti touhusivat kännissä joko tyhjässä 
junanvaunussa tai haisevassa ja pienessä junan 
vessassa. Ajatuskin sai minut kaivautumaan syvemmälle
 Tompan kainaloon. Tuntui turvalliselta ja lämpimältä.
 Olla vaan näin, ihan lähekkäin.



Maisemat vilahtelivat ohi. Pasila, Käpylä, Pukinmäki, 
Oulunkylä, Tapanila ja Puistola. Tomppa herätti minut 
koomasta. Hän otti kädestäni kiinni ja talutti Tikkurilan 
asemalle. Ilmassa tuoksui vahvasti vieressämme 
kävelevän naisen lukuisat hajuvedet niin, että pyörrytti.
  Oli mukava vihdoinkin tietää, minne olisi menossa. 
Hyppäsimme Tompan kaaraan, mutta en antanut hänen
 ajaa. Hän vain luetteli ohjeita. Ehkä hieman kuitenkin
 pelotti, hän käski kääntyä eri suuntaan, kuin mitä 
asuinpaikasta olin päätellyt. Hetken päästä olin jälleen 
kartalla ja käännyimme talon pihaan. Hän ei päästänyt 
minusta irti, halusi vain syleillä, pitää hyvänä. Sisälläni 
syttyi helvetillinen halu. Otin avaimet ja hyökkäsin ulos
 autosta. Juoksin Tompan syliin. Siitä lähes kaaduimme
 sisälle ja huulemme koskettivat haluavasti toisiaan. Siitä
 en olisi ikinä halunnut luopua. Talo oli harmaakivinen 
puulla peitetty ja nekin laudat repsottivat somasti. 
Ikkunoita oli rikki ja tuuli kutitti hiuksiamme. Kalliolta 
siintivät romanttisen Helsingin öiset valot ja hiljaisuus loi
 rakkauden aarteita sydämiimme sanomatta sanaakaan.