Pöpilä

Runoilija Membrane

nainen
Julkaistu:
10
Liittynyt: 23.3.2005

Asuinpaikka: -
Sähköposti:
-
Syntymäpäivä:
-

Saa nähdä vieläkö joskus löydän halun julkistaa pöytälaatikkotuotoksiani.
 

Hän kertoi minulle satuja
ja hän peitteli minut joka ilta
vaikka olin jo seitsemäntoista,
vaaksan verran kevättä jäljessä,
polvillani autojen edessä
ja sataman siivuille taputeltu.

Hän vei minut iltaisin tähtitaivaalle
joka avasi minulle lähiökaupungin,
Ruususen unta nukkuvat sykkeen

Hän toivoi minusta toisenlaista
ja kampasi hiukseni aamuisin,
painoi minun päähäni ajatukset,
että kasvi ja ihminen ovat samoja.

Hän kertoi minulle totuuden,
ettei sitä tarinaa ole,
ettei lähiössä kasva ruusuja,
ettei kukkulalta saakaan taivasta
ja ettei hän tulee enää takaisin.

Selite: 
Latistui loppua kohti, mutta pidän, tykkään itse asiassa todella paljon. Ensimmäinen luontevana ja ajatuksella koottu runo pitkään aikaan mitä olen kirjoittanut. 2.2.2006
Kategoria: 
 
 

Käyttäjän kaikki runot