Taas tunnen sen tunteen.
Ne syyttävät katseet seuraavat minua,
en pääse niistä eroon.
Tein ison virheen kauan aikaa sitten,
mutta eikö ihminen voi muuttua?
Kuulen syyttävät kuiskaukset,
ihmisten ilkeän naurun.
Eikö kukaan osaa unohtaa?
Tunnen itseni kummajaiseksi,
vain ilkeiden ihmisten takia.
Eikö kukaan osaa asettaa itseään toisen paikalle?
Selite:
Kauan aikaa sitten rustattu runo. Ei tosiaankaan mitään parhaimmistoa.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Armollisuus pitäisi olla ihmisen oikeus. Olisi hyvä miettiä tosiaan miten tuossa tilanteessa toivoisi itseään kohdeltavan. Onko ihmistä olemassakaan joka ei tee koskaan virhettä, ei ole. Sekin on jo piirre jos ei ole mitään muuta tekemistä kuin vatvoa toisten asioita. Pääasia kuitenkin että on itsensä kanssa sujut. Helppo sanoa mutta ei kannata välittää. Kipeästä aiheesta on tämä runo joka pistää lukijan miettimään raadollisuutta. On oikeus elää hyväksyttynä erheenkin jälkeen. Hyvä runo.
Armollisuus pitäisi olla ihmisen oikeus. Olisi hyvä miettiä tosiaan miten tuossa tilanteessa toivoisi itseään kohdeltavan. Onko ihmistä olemassakaan joka ei tee koskaan virhettä, ei ole. Sekin on jo piirre jos ei ole mitään muuta tekemistä kuin vatvoa toisten asioita. Pääasia kuitenkin että on itsensä kanssa sujut. Helppo sanoa mutta ei kannata välittää. Kipeästä aiheesta on tämä runo joka pistää lukijan miettimään raadollisuutta. On oikeus elää hyväksyttynä erheenkin jälkeen. Hyvä runo.