Isäni

Öisin minä näen joskus sinusta unta, 

vaikka en ole isäni sinua pitkään aikaan tavannutkaan.





Olin silloin vielä lapsi kehdossa,

viaton, tyystin tietämätön kaikesta.





Ne tutut silmät ja kasvot, 

sai hetkeksi hämmennystä aikaan, 

ja samalla tuttua turvaa loi.





Olisin voinut sulle ääneen puhua,

mutta lopulta isäksi en voisi sinua kutsua.





Sain sinusta kuulla joskus aikanaan puoleksi vahingossa,

niin moni tiesi jo totuuden 

mutta itse kuulin sen, vasta kun olin jo aikuinen.





Olin silloin pitkään vihainen ja katkera,

miksi koskaan aiemmin tietää voinut?





Kaiken oli salannut perheeni ja sukuni

mitään ei kertoneet ne, 

jolta oisin ansainnut totuuden kuulla.





Monet asiat lapsuudestani ymmärsin minä vasta nyt,

niin monen vuoden jälkeen

ja sen miksi minua kohdeltiin, kuin olisin erilainen. 





Vaikka en vieläkään osaa kaivata sinua,

mietin silti syitä, josta täysin tiedä en.

Mietin myös usein, kuka olet ja millainen,

ja olenko itse poikana samankaltainen.





Tuntevatko myös monet vieraat kasvot minut porttikäytävissä?

Puhuvatko salaa, minun siitä tietämättä?





Niin monta kysymystä,

mutta ei ketään jolta uskaltaa pyytää niihin vastausta.





Yritän kuitenkin elää elämääni päivä kerrallaan,

mutta viime päivinä se on ollut usein vaikeaa.

Niin monta muutosta ilmassa 

ja ne asiat jotka aikanaan oli tuttua ja turvallista 

ovat nyt kadonneet.





Tulevaisuudesta en tiedä vielä

aika kertoo, sen kaiken tiedän.





Joku päivä tulee kirje postissa..

..luen ja ymmärrän: nyt isäni on poissa.