Ei voinut olla kauniimpaa minä ajattelin. Jokaisella meistä on virheensä, mutta tällä kertaa en löytänyt niistä ainuttakaan. Kahden kauniin mekon yhdistelmä. Minulla oli vain kasa lehtiä kauniiksi mekoksi puettuna ylläni. Syksyn helminauha kaikkine väreineen. Puista tippuvia tavallisia, luonnon muovaamia taideteoksia. Tuulen pyörittäessä, niistä hyviä omaksi katsomiaan polkuja. Lehtivihreää, kuollutta solukkoa madon nakertamia arkkeja, jotka toinen toistaan parempina tahtoivat kateuttaan luopua väreistään syksyn tullen. Toinen mekoista oli tehty vanhoista sanomalehdistä, ne rapisivat kävellessä ja repeytyivät hieman. Lauseita ja päivänpolttavia puheenaiheita. Puheet ympärillä olivat valtavia, kaikki kuiskuttelivat suloisia sanojaan sammalmättäältä tontun muodossa. Tontut soittivat yhdessä tuubaa. Kirjoittivat kilpaa uusia artikkeleita sanomalehtiin. Ottivat otteen tuulesta ja ratsastivat sen liikkeissä perhosien päällä. Matkivat toisiaan tanssiliikkein ikään kuin se olisi ollut heistä hauskaa, eivät tahtoneet olla yhtä vaan yhdessä erilaisia. Perhoset joivat iloiten kukkien mettä. Nauttien aamukasteesta ympäristössä, nurmi oli kerännyt pieniä pisaroita ruohon juureen ja se kimalsi kauniisti auringon valossa. Puutarhassa oli ruusupensaita, jotka valmistautuivat tekemään marjojaan. Kasvit leikkivät aamu auringon säteiden valossa, ihailivat sen nousua ja keräsivät itseensä usvan tuoksua. Vaan niin lyhyt oli aika perhosen, selviäisi ainoastaan kuukauden päivät liittyisi maan kuoreen. Kaikki oli valmiina, valmistelut kohti uutta aikaa; talven tuloa ja sen odotusta jouluun saakka.
Jointtini oli lopussa ja aloin selvetä. Saisin hänet taas päättämään suunnitelmansa, olin varma itsestäni. Voittaisin hänet aina puhtaudella. Olin aikeissani vilpitön. Koin, että jokaisen vuoro oli kanssani käydä eräänlainen taistelu, kuten yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta - Un pour tous, tous pour un. Musketti olallani pyrin rehelliseen lopputulokseen, minun ehdoillani voitto mielessäni. Hän teki omat virheensä. Ne virheet eivät kuitenkaan sitten olleet niitä omaksi parhaakseni katsomia. Omaksi parhaaksesi toimi tässä tilanteessa usein. Lääkärin asemassa pystyin hyödyntämään usein sitä itsestään selvää faktaa, minussa ei ole lainkaan virheitä. Korjasin niitä muiden virheitä. En kyennyt niiltä näkemään oikeaa virhettäni. Käytöksessäni en nähnyt mitään vikaa. Pidin ohjailusta, kontrollista, psykologisesta ihmiskontaktista, minulla oli kaikki se valta, jonka tietotaidolla kykenin ansaittua reittiä pitkin käyttämään. Rakensin reittejä ihmismielistä, unohtamattomia. Ohitus, missä tahansa oli yksi valtti korteista. Haastaminen sekä haasteet olivat hyviä keskustelun avaajia. Pidin keskustelusta muutenkin, väittely oli yksi mieliaiheistani. Kaiketi olin kaiken kansan nirppanokka, joka vain karttoi vääränlaisia ihmispiirejä. Kun vain saisin suurimman osan syksyn väreistä kiinni, pysyisin lupauksessani ja katsoisin kohti taivaan isää anoen armoa oikein tekemisestä. Olin saavuttanut teoillani valtavan paljon eivätkä muutkaan tahtoneet luistaa suunnitelmasta. Vuosien yhteinen taivallus piti, jokaisen askeleen päivittäinen suunnitelma, vaellus kohti tuomion hetkeä. Eräs sielullinen vankila oli mielikuvissani meidän oma paratiisimme, jossa yhdessä jaoimme kaiken sen tuskan, jota päätökset elämästä aiheuttivat. Hyvin usein ihmiselämä oli merkityksetön, kun omaa etuaan pyrki ajamaan. Koimme tietysti tekevämme oikein, vaikka se pieni pistos, sydämessä aiheutti hetkellisen hairahduksen ja epävarmuuden tuonpuoleisen pelossa. Kuoleman jälkeinen elämä on kiinnostava aihe, ei niinkään ruokapöytä keskusteluun sopiva.
“Are thease grapes much sweeter than..
Yes but they are also more expensive
it doesn´t matter. which of these fruit are the sweetest. The mangoes I would say. They are just as delicious as the pawpaws. i´ll take two of them. Now are these beans same as those in the boxes ?
Yes Oh, look at the size of these aubergines. Even bigger they are even delicious don’t you think? You´re right. What about some strawberries for dessert. Do these Belgian ones taste different than the ones we had yesterday?
I´ll taste ove. Mm. No I think their taste is same as the English strawberries. Ugh, what a smell. nothing smells worse than garlig. How you can say that? Garlig has most lovely aroma !”
Tyypillinen keskustelu, jonka yhdessä kävimme päivittäin: oli välttämättömän energiansaannin kohde. Ruokailu, se aiheutti molemmissa närää emmekä oikein osanneet yhdessä päättää ruuan maittavuudesta. Aloin hyvin usein päässäni kirota suunnitelmiani. Olin miellyttävä merkkihenkilö, pidin siitä että sain huomiota jakamattomasti. Flirttailuni oli huomaamatonta, mielistelyä suurimmaksi osin, sillä tiesin mitä halusin ja sain sen yleensä. Kuitenkaan olematta asiasta liian itsevarma. Ruoka oli siis suurimmaksi osaksi minun päätäntä vallassani.
Minulla on taas sellainen hetki elämässä, hyvin kaunis, päämäärätön. Deja vu ilmiö, kaksinkertainen odotus. Sain lahjaksi puolikuolleen oksan, joka hetki hetkeltä piteli viimeistä henkäystään. Ruosteen väriset kuivaneet osaksi rapistuneet, elon menettäneet. Haisteli viimeisiä kohtia, joista imeä itseensä elon merkkejä hengitysilmasta. Leikkaus vain kuitenkin, sai sen ymmärtämään katoavaisuutensa. Sellaiseksi minä sen loin, kauneuttaan katoamaan ja ilahduttamaan katsettani. Jos katseeni saisi itse parantua ja ilahtua kaikesta siitä mitä minulla oli ympärilläni. Vaikka en kuitenkaan saanut sitä todellista nautintoa, koska minä oikeastaan päätin jo sen minkä pituiseksi tämä yksilö elämänsä ja kokemansa määritteli. Tietämättä kuitenkaan sen olevan niin sitkeä, että se vieläkin jaksoi elämänlankaansa kannatella. Se vain jatkoi polkuaan, peräisin viljelijältä, joka aikanaan heitteli siemeniä ympärilleen pellolla. Tiesi siemenen olevan ravinnokseen ja sieltä keräten ne kauneimmat talteen, syötäväksi kelpaamattomat rikkaruohon taimet pieneen maljakkoon ilahduttamaan.
Minä juotin sinua, kun sinulla oli jano. Vaan en voinut, kuin tanssia sateen vuoksi sillä näin vajavaisuuteni. Luonnon edessä nöyrryin ja itkin, jospa se tarjoaisi minulle tarvitsemani. Opiskelin valtavasti, pohdin uusia ratkaisuja, kuinka saada sinut takaisin elämään. Vaan ei kerran katkaistua saa takaisin sen ymmärsin, kukaan ei ole kuolematon. Lainkaan kiirehtimättä vaihdoin taas veden ja annoin ajan kulua, kanssasi odottaen.
Pohdin ystävällisyyttä, kalvo kasvoillani keräsin itselleni sosiaalisia pisteitä. Täytyi edetä, kiivetä jatkuvasti ylös tai alas, piti määritellä, ehdottaa, varastaa ja osata ennustaa. Jokainen liike vaikutti sinun tulevaisuuteesi ja sen suunnitelmaan, oliko tästä suhteesta ylipäätään minkäänlaista hyötyä. Pidimmekö toisistamme, vai oliko se kaikki pelkkää kysely; ollakko vai eikö olla? Hyväntahtoiset eleet ja ilmeet olivat tuttuja, tunsin ne läpikotaisin. Pitäkää huolta siitä nyt, lauseen tarkoitus oli hyvin usein määrätietoinen ajatuksen kaappaus. Mielipide siitä, kuinka elämän täytyisi olla, ollakseen hyvä elämä. Tämäkin toimi ainoastaan jakeella; minun mielestäni. Onneksi ympärilläni oli muutamia hyvänpäivän tuttuja, kutsuin heitä ystäviksi, joka osittain kuitenkin hävisi jaettuani kahdenkeskeisen tapaamisen syyn, rahan omistajan vaihtamisen. Elekielen maltillinen ulosanti täytyi muistaa, bisneskieli ei juurikaan eronnut edellisestä tapaamisesta ja tietyt aihealueet olivat ehdottomasti kiellettyjä. Täytyi pitää kiinni tietyistä asioista, omistaa rubikin kuutio, jollaista tarvittaessa kääntää. Olin ratkaissut sen useampaan otteeseen ja väittänyt olleeni nopeuskilpailussa paras. Sekin oli vain kuitenkin osana sitä ajatusmaailmaa, jollaisena kuvittelin kaiken olevan. Mieleni kuvissa kaikki oli hyvinkin selkeää, paha takaisku oli kuitenkin se, että en saanutkaan ajattelustani palkkaa 16euroa tunti. Toivoin tietysti asialle päivittäin ratkaisua. Minun oli mahdotonta niin sanotusti ostaa, opettamista liittyen elämään, tietyntyyppiset ihmiset ärsyttivät minua suunnattomasti. En voinut kuvitellakaan heidän olevan osa ystäväpiiriäni. Piti valita tarkoin keiden kanssa kulkea. Suurimmaksi osaksi se tarkoitti vain sitä marginaalia, jolle asettelin usein ihmisten luonteenpiirteet, vahvuudet ja sosiaalisen efektin. Mikä oli mielestäni ystävällistä, oli sitä. Mielipiteeni muuttaminen oli miltei mahdotonta. Saattoi olla niin, että sen pyörtäminen kilvan keinoin oli vaikuttava taustatekijä. Positiivinen sisäinen ääneni katosi hyvin usein sen myötä, että tahdoin vain kohdella alempiarvoisiani kuin heitä ei olisi ollutkaan. Ehdotin hyvin usein parempaa ja kauniimpaa vaihtoehtoa, jos en pitänyt jostakin ihmisestä, ehdotin minun hyväksi katsomia kontakteja.
*****
Kaikki ympärilläni, kaikki se kasaantui rumaksi, minua alkoi etoa. En pystynyt pidättämään sisälläni sitä olotilaa vaan tahdoin oksentaa. Kurkussani oli mätää, etominen tuntui kuolemalta, se maistui suussani enkä kyennyt sitä poistamaan mitenkään. Tahdoin, vaan en tuntenut mitään. Kuoleman läheisyys kalvoi oloani, tiesin hyvin pian sen olevan ovella ja mikään ei sitä estäisi. Ritarillinen kuolemani olisi lähestyessä kellon lyömää vain arvattavissa, sydämeni pamppaili kiivasta tahtia polttaessani viimeisiä henkosia. Minua etoi taas, olin kuin koin syömä peitto vanhassa hylätyssä talossa. Rintaani pisti, minulla ei ollut aikaa. Tahdoin siitä kaikesta ulos, mutta en kyennyt asettamaan itseäni parempaan asemaan. Tiesin vain tulevan, valintana oli se suurin päätös kaikesta, jonka näin jo ihmisten kasvoilta. Kaikki he puhuivat minulle liikkeessä, se todellinen menetys oli hetken tartunta pinnassani, tahdoin koskea mihin vain, vaikka oikeastaan välttelin ihmiskontaktia. Minua seurattiin, tiesin jokaisen liikkeeni olevan ennustettavissa, enkä kyennyt ottamaan askeltakaan ilman valvontaa. Tuhatpäinen joukko jaksoi kannustaa minua etenemään, tahdoin juosta, kiitää halki sen tuhatpäisen käsien kättely jonon, onnitteluja. Menetin kasvoni, en saanut niitä takaisin menetin kasvoni valheelle, ympärilläni valehdeltiin jatkuvasti. Valheet alkoivat. Eivätkä koskaan loppuneet. Rypistelin paperinarua, kasvoiltani irti palasia, kuorin nahkaani, palanut iho, tahdoin tappaa. Tappaminen olisi ollut ainoana vaihtoehtona rakkauden takaisin saattamiseksi ja kaiken sen entisen tärkeän olin valmis hautaamaan. Tahdoin nähdä kipua kasvoiltasi. Yhtä paljon kuin olin itse kokenut. Katkera, hän minulle sanoi. Vaan en rohjennut sitä itse peilistäni katsoa, tahdoin pois sen pienen elämän pilkahduksen. Hitaasti ja varmasti olin varma itsestäni, sen täytyi poistaa. Kadota ajasta ikuisuuteen, oikeastaan olin varma siitä, että jokainen ympärillä olevani täytyi tuhota. Tuomio, sen kuuleminen. Ihmiskunnan suurin kunnianloukkaus. Ennen näkemätön, täysin moraaliton, kasvoton. Elämän lanka oli tuhottava. Tapoin sen, pelkällä saksien napsautuksella. Elämä vatsassa oli päättynyt. Minua etoi taas, tiesin sen alkavan uudelleen viimeistään kirkon penkissä, eikä siihen auttaisi mikään. Tarjoutuisin loppu elämäkseni sänkypotilaaksi. Olin shokissa, ymmärsin olevani kiiltävä kuin elohopea tilkka, siinäkin oli joku muu edessä ei neitsyttä ei parfyymia. Esitykseen kuului kaiketi jonkinlainen pääsymaksu; “Oletan madame, sallinettehan minun saattaa teidät” olin valmiina lauseeni kanssa, joka tuli kuin kaupan hyllyltä. Jokainen kellonlyömä oli täysin suunniteltua, ymmärräthän olin vain oman aikani velho, kuten edeltäjäni. En pystynyt koskaan pidättelemään rakkauden tunnustusta sen pidempään, jos ja kun vain vaivautuisin pieneen näytelmään vastanäyttelijän janotessa kosketusta viehättävään ulkomuotooni. “Kaltaisesi, nuoret neidit, ovat makuuni juuri sopivia, heillä on vain kaikki se tarjolla mistä minä pidän. Mutta nyt parahin, leidi. Asiat ovat toisin, tilisi ovat taputeltu, minulla on tallennettuna muistoissani kaikki se mitä kaipasin, sinun sulosi, vaan ei sekään ei tarjonnut minulle sitä kaipaamaani kosketusta jonka omassa, hyvässä ajassani koin. Leidi katsokaas kun, se jokin. “Lauseeni päättyi taas pitkään katseeseen, joka etsi jotakin. Ymmärsin juuri menettäväni jotakin tärkeää.
-
“Ei, se on ohi, jätä minut rauhaan, se on ohi, unohda minut kokonaan. En koskaan, en voi, en pysty. Sinä tiesit sen, silti tahdoit satuttaa, väärässä paikassa rahan voimalla väärään aikaan ja sanoit; niin täytyy elää, se on ohi. Unohda minut nyt, jätä minut omien kipujeni kanssa, pidä huoli ettei kukaan tai mikään osa hänestä tule lähelleni, kipu on minulle liikaa etkö jo näe. En tahdo kuolla, pysy poissa läheltäni. Älä tule lähemmäksi. Pidä hänet kaukana minusta, en voi hengittää lähelläsi. Se tekee kipeää, sinä et voi asialle enää mitään. Olet mielestäni hirviö hänen kanssaan, vain yksin. Et voi tehdä toisesta ihmisestä minun kaltaistani, et saa niitä tunteita takaisin koskaan. Sinulla ei ole enää jäljellä sitä ripettä ylpeydestäsi, sinä menetit sen. Nyt se on vain kipua, jota pelkäsit. Pelkosi oli todellinen, sinä näit sen etkä tahtonut sitä myöntää. Pelko, sen unohdit. Sinulla ei ollut muuta kuin itsepäinen rohkeutesi, josta sinun olisi tullut kieltäytyä. Et ymmärtänyt, sinulla ei ollut siihen voimaa, jokin korkeampi, korkealla, täytyy saada enemmän. Siitä ei tullut mitään, kylmää. Et koskaan saa sitä takaisin. Menetit sen kaiken kauneimman osan itsestäsi. Kiilteen, sen kauniin osan, kuparia, saven kaltainen, tuhosit sen. Vilpittömyytesi. Ei enää, ei koskaan enää.
Se on vain salaisuus, salaisuuttahan se kaikki on. Valehdellaan, se on niin parempaa. Ei, et ymmärtänyt sitä koskaan. Sinulle se oli vain pala jostakin, pala menneestä, pala ihmisen. Vihaisen ihmisen. Sinä olit sellainen, ennen niin kultainen. Koskaan se ei palannut, hyvitetty, pyhitetty olkoon sinun nimesi. Tulkoon sinun valtakuntasi, tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa. Äläkä saata meitä kiusaukseen vaan päästä meidät pahasta, sillä sinun on valtakunta voima ja kunnia iankaikkisesti. Amen “
Opetus, elämän mittainen taival, lähditkö siitä kulkemaan, vai unohditko ja tiesitkö koskaan. Ei ollut kaltaistasi koskaan, ketään muuta. Opetit, niin sinä sanoit. Etkä edes kysynyt tahdoinko, kerta toisensa jälkeen kuitenkin, usein, meitä oli monia, suunnitelmia, kerroksia. Niin paha enteistä, kukaan ei tahdo oppia virheistä. Virheitä padottiin, silmät ummistettiin, yritettiin uudelleen ja taas paettiin, kaaduttiin. Järven uumeniin. Vääriä nimiä, esityksiä uudelleen, monta filmiä. Minuutteja, sekunteja, palasia menneestä ja hetki tulevasta. Paljonko, oli se hinta, ja sinä unohdit sen. Nostaa, ottaa, et saanut sitäkään, ilkeilyä; pahoja ihmisiä. Yksitellen järjestelmällisesti, kuka on rohkein, aloittakoon, miekan nostakoon, lippu salkoon. Lähdettiin yhdessä pitkälle taipaleelle, tuhatpäisen sotilaiden kanssa. Istumaan kirkon penkkiin, voimme tehdä sen oikeasti ja mitä se hyödyttää. Mennyttä ei takaisin saa, ei tekojaan, ei uudestaan. Toista.
*****
Avasin silmäni. Näin kirkkaan maiseman täynnä valoa. Se oli rauhoittava, täynnä värejä ja jatkui kauas. Vuoria ja kukkuloita niiden ympärillä kaunis luonto. Hetken vilkaisu tuntui tunneilta. Puro ja pelto humisi pienessä tuulessa. Olin hyvin korkealla vuorella. Äkkijyrkkä pudotus oli vain muutamien metrien päässä. Minuun sattui valtaasti. Kipu repäisi yli tajuntani murto-osa sekunneissa. Muistin tapahtuneen pienissä pätkissä ja ymmärsin olevan pää alaspäin. Verta valui kasvoiltani silmäni päälle, maisema muuttui punaiseksi. Aloin räpsytellä. Heilahdin kauttaaltani. Verta lensi suuni pielestä lähellä olevalle kivelle. Suussani oli puukapula, jota piteli huivi. Minulla oli sotilassaappaat, mustaa nahkaa, jotka ylettyivät polviin. Sininen vaatetus, sotilaspuvun kaltainen. Inisin ja itkin. Allani oli ruskeaa hiekkaa ja kiviä. Tiesin välittömästi satuttavani itseäni, jos tippuisin alas. Se vain tuntui paremmalta vaihtoehdolta, kuin ylösalaisin roikkuminen. Jalkojani särki, köysi veti nilkoistani kehoani repivästi ja se tuntui luissa. Vapisin. Näin taustalla olevan luolan johtavan jonnekin pimeyteen. Kipu oli sietämätön. Tajuntani vaihtui uudelleen pimeydeksi. Kamppailin pitkin kivun vuoristorataa. Se aaltoili pitkin kehoani pitkinä säikeinä.
2Sekunnin murto-osassa ihminen ymmärtää olevansa henkensä kaupalla labyrintin viimeisessä pisteessä vailla pienessä kulmassa nurkkaan ajettuna. Minut oli vangittu kiinni ajatukseen, olimme yhtä kauniissa kidutuksessa. Olin menettänyt rakkauteni kohteen heille. Tiesin varsin hyvin heidän julmuutensa ylittävän kaikki rajat, jotka tässä maailmassa voisi kuvitella. Näin kuusi hautaa. Ainoastaan luut jäljellä, kaikki muu koluttu lihasta tyhjiin. Riita sinä iltana oli purkautunut, sovinnon solmiminen päätepisteessä olevassa sotatilassa vaihtui kylmäveriseen asenteeseen ja suoritukseen, jollaisen vain toinen samankaltaisen henkensä puolustamisen omalla verellään tehnyt ymmärsi. Tanssien hetki hetkeltä murhan pimeyden askelissa, kauhun hetken ja psyykkeen lamaantumisen solmiessa yhdessä sopimuksen tilanteen päätöksestä. Minä tai hän. Kuoleman kylmyys yllättää pistävällä kylmän väristyksellä. Pakotie tilanteesta ei ollut mahdollinen. Vaimoni varoitukset kaikuivat korvissani. Olin jo tullut vanhaksi tiesin hänen kuntonsa olevan minua parempi. Vahvin voittaisi ja tunsin itseni heiveröiseksi.
Tuo tuntematon mies löi molemmat kädet keittiön tiskialtaaseen valtavalla voimalla. Huusi minua halventavia kirosanoja ilmaan ja uhkaus kävisi toteen. Vuosia jatkunut riita ei enää löytänyt shakki siirtoa, joka estäisi tapahtuvan. Hänen ilmeensä muuttui kasvoilta sellaiseksi, jonka tiesin olevan niin välinpitämätön, ettei hän muistaisi mitään muutamaan tuntiin, jonka jälkeen suunnitelma olisi paettava oikeudenmukaisia ihmisiä. Töniminen alkoi. Sain kovia iskuja eteisen kaapin ovesta olkapäähäni. Silmät suurenivat auki, raivo liekehti hänen silmissään. Hän otti kurkustani kiinni ja työnsi minut eteisen seinää vasten. Löin pääni yllä olevaan naulakkoon niin että yksi nupeista irtosi. Väkisin vääntäen niskani kääntyivät 180 astetta seinää vasten. Hän hakkasi minua oikealla nyrkillä suoraan kasvoihin. Yritin työntää häntä pois luotani ja vastata nyrkin iskuihin. Kuristus oli liian kova, hänellä oli enemmän voimia vuosia jatkuneen urheilun vuoksi. Hän oli hyvässä kunnossa. Täysin kykenevä tappamaan uudelleen. Silmissä paisui raivon puuska, jonka kohteena olin minä. Kasvojen kylmyys ja julmuus oli tehnyt peruuttamattoman paljastumisen jo vuosia sitten. Hän oli valmistautunut tilanteeseemme. Huutaen ja ähkien hän iski minua toistamiseen kasvoihin, potkaisi polvella nivusiin kolmesti. Sen voimasta lyyhistyin maahan ja potkiminen jatkui. Tunsin hetkittäin niin kovaa kipua, että kaikki muuttui punaiseksi. Aloin vuotaa verta kasvoistani. Hän otti eteisestä vyön ja köytti sen minun kaulaani. Riuhtoi sen nyörin mahdollisimman kireälle ja alkoi kuristaa. Veri valui kiinni vaatteisiini. Sain iskettyä takaisin ja näin hänen raivonsa hiipuvan epätoivoksi. Yritin maassa rimpuilla itseäni irti, jalkani vispasivat voimalla etsien kipeää kohtaa, josta päästä ulos. Potkaisin uudelleen polveen ja sain hieman noustua ylös. Hän painoi kyynärtaipeella kurkustani. Puraisin häntä kovaa olkapäähän. Tiesin kamppailevani hengestäni. Puristava ote kaulallani tuntui hengen lamaantumisena. Sydämen syke hidastui. Katkesi, elämän filmini kiisi ohitseni murto-osan sekunneissa. Tunsin irtoavani kehosta kohti iankaikkista valoa, vaan eivät he päästäneet minua. Jäin välimaastoon. Ehkä Jumala oli armollinen vaimolleni ja tahtoi minun suojelevan hänen tulevaisuuttaan, jota hän taivaltaisi ilman minua. Kateelliset voittivat tällä kertaa, epärehellisin keinoin, mutta kukaan ei päässyt rakkautemme väliin. Rakastin häntä yhä, vaikken tiennyt olinko olemassa vai jäinkö, kuten kaikki muutkin.
Mies heräsi ruumiin päältä vielä vihasta jäykkänä ja katse alkoi haromaan muistikuvia. Palaset loksahtivat kohdalleen, eikä hän tuntenut useiden onnistuneiden suoritusten jälkeen minkäänlaista katumusta. Hän selkeästi nautti tilanteen tuomasta adrenaliinista ja virtsasi ruumiin jalkoihin. Kuoleman kalpea katse koetti saavuttaa myötätunnon ihmisessä, joka oli myöntänyt rakastamattomuutensa elämää kohtaan jo vuosia sitten. Sen arvo ei pysynyt enää samana vaan tilalle oli kasvanut mittaamaton itseinho ja säälimätön asenne. Myötähäpeä ja empatiakyky katosivat täysin. Hän nauroi katkeran suloista naurua niin voitonriemuisesti, että se ikään kuin kaikui takaisin. Hänen mielensä väritti ystävänsä haudankaivajan satunnaista hymyä.
“Valmistan, hän mutisi, minä valmistan tästä kaikkien aikojen tuskaisimman koettelemuksen. Eikä hän yhtään osaa arvata, mitä minulla on hänelle varattuna. Totteleminen oli tärkeintä, et ymmärtänyt sitä, kuten ei hänkään. Meillä oli yhteiset suunnitelmat, mutta nämä teidän, miksi näitä nyt kutsuisikaan; tyhjänpäiväiset, eivät kerta kaikkiaan sopineet suunnitelmiini.“ Sekopäinen nauru kaikui taas ja hänen kasvonsa venyivät suun ollessa miltei kokonaan ammollaan. “Ihminen muuttuu halutun kaltaiseksi, kun osaa muovata oikein. Ja minä teen hänestä sellaisen, kuin tahdon.”
Huoneessa oli iso jääkaappi. Valo loistaa keittiön lampuista hänen kasvoilleen piirtäen selkään varjon. Tummaa puhuva olemus kaikui huoneen seinissä kalman väreitä. Minä aloitan. Hän toisti itselleen mielessään, piteli kiinni tiskipöydästä molemmin käsin ja puristi siitä voimaa. Minä opetan naisen uusille tavoille. Opetan häntä rakastamaan uudelleen.
Ruumis makasi elottomana eteisessä. Verentahrimat vaatteet yllään se odotti kärpäsiä mätänemisprosessin aloittaakseen. Lattia oli lähietäisyydeltä jättänyt jälkeensä rätillä puolivillaisesti pyyhkäistyjä verenpunaisia jälkiä. Jäljelle jäänyt hiljaisuus pysähtyi paikoilleen ja lamaannutti hetkeksi. Silmitön viha kuitenkin otti otteensa hyvin nopeasti kehon tarpeesta toimia ja mies otti veitsen käteensä veitsitelineestä. Taustalla oli päällä televisio, jonka kuvassa piirtyi hetkittäin signaalihäiriö. Kuva rätisi hieman ja äänestä katosi lauseen merkitys. Mies riuhtaisi ruumista olkapäästä varmistuakseen, ettei siinä ollut elonmerkkejä. Ruumis aloitti kuolonkankeuteen valmistautumisen.
*****
Bianca katsoi mikroskoopista lääkeaineen vaikuttaja aineita. Hän selvensi itselleen; tavoitteeni oli päästä kävelemään tiettyjen ihmisten yli, siinä onnistuin. Ajatuksen ohittaminen oli kuin lottovoitto, kutsuivat sitä rakkauteen liittyväksi. Lukien, kirjoittaen, juosten. Ainakin sillä sai tahtonsa läpi, kauneudesta, viisaudesta, ilosta, surusta tai ahdistuksesta. Mikä milloinkin sattui olemaan riidan aihe, sen voitti ainoastaan se, jonka taidot riittivät n.8 päivän valvomiseen ja yötä päivää lukemiseen. Lukemisinto kaiketi riittäisi kutakuinkin vain kuuteen päivään. Lukemisessa aiheutti närää siitä koituva kilpailu uhrin kanssa. Osa ihmisistä oli sitä mieltä, että tarvittiin juorukello, joka luki ja teki muistiinpanoja uhrin käytöksestä ja raportoi niistä. Pakottavan kontrollin avulla olin onnistunut useimmiten aikeissani, tiputtaa ihmisiä elämän pyörästä yhteisellä päätöksellä. Tämä metodi taisi toimia ainoastaan vallan tai rahan keinoin, useimmiten siinä pöydässä istuvat ihmiset olivat tehneet tietoisia valintoja esimerkiksi kansanmurhan, kidutuksen ja kunnianloukkauksen suhteen. Mainittakoon kuitenkin inho sairaita ihmisiä kohtaan. Tyypillisiä keinoja oli mm. ryhmän paine perustuen bisneselämään. Antakaa rahaa meille, katsokaa tässä mainos.
Mainittakoon kuitenkin fakta päältä kävelystä - maineensa vuoksi. Se teki elämässä onnistumisesta asteittain tasohyppelyä strategia pelissä, jossa oli tarkoitus ainoastaan tappaa hitaasti suunnitellen. Omistin häntä varten oman kalenterin, johon kirjoittelin muistiinpanoja. Pillujumppa oli suurin salaisuuteni, se aiheutti uhrille raivokohtauksen. Jaoin kirjaa lukiessani tietoa mielelläni, sain kannatusta. Onnistuin aina ryöstämään häneltä kasvot, tein sen keinolla millä hyvänsä.
Lääkärit ja sairaanhoitajat tekivät omat päätelmänsä osittain valheellisen sielunelämän perusteella siitä, kuinka uhri voi. Oma ajatusmalli, jonka he olivat rakentaneet kompensoi usein uhrin mielipiteen vääräksi. Tosiasia on kuitenkin se, kaksi mielipidettä vastakkain vaikka kyseessä olisi suuri ryhmä. Uhrin asema ei huolettanut, se oli tietoinen valinta, jonka pystyi päättämään ainoastaan Jumala, liekö hän samaa mieltä kanssamme vai antaako, koskaan anteeksi. Sen selvittäisin vasta taivaanporteilla.
Hyviksi ihmisiksi heidät kiillotettiin valtavirran silmissä, vaan kovan kuoren alla piili tietoinen asenne, joka muistutti keskitysleiriä. Korkeaa vallankäyttöä sosiaalisen pelin shakkinappuloita siirrellessä. Alistaen erilaisia ihmisiä omaan tahtoonsa taipuvaksi. Useimmat tahtoivat päteä, pohdintaa aiheutti ajoittain kivun kokemukset, jotka asetettiin määritelmäksi, jolla ylpeillä. Henkinen ja fyysinen kipu oli osana arkea, uhri tuskin muisti, mitä oli olla pidetty, mitä oli olla sosiaalisessa kanssakäymisessä luotettavien ihmisten parissa. Punainen, mielisairas, hullu. Sellaisen ihmisen edessä täytyi olla, jokin järjellinen keino - päteminen. Jokin pakokeino, ajatuksessa ohittaminen.
Viha sairasta ihmistä kohtaan oli täysin moraalitonta läpijuoksua, jolla uhrin asema keskiössä pidettiin suuren joukon avulla. Kansanmurhasta oli tullut tavallinen ilmiö, joka onnistuneesti piti kannattajansa lähietäisyydellä. Mitä parempi sosiaalinen asema sitä suurempi vaikutusvalta. Itse uhrilta pyrittiin katkaisemaan ajatuksen tiet. Ikään kuin ihmisoikeuksissa ei olisi merkintää ajatuksenvapaudesta.
Jointtini oli lopussa ja aloin selvetä. Saisin hänet taas päättämään suunnitelmansa, olin varma itsestäni. Voittaisin hänet aina puhtaudella. Olin aikeissani vilpitön. Koin, että jokaisen vuoro oli kanssani käydä eräänlainen taistelu, kuten yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta - Un pour tous, tous pour un. Musketti olallani pyrin rehelliseen lopputulokseen, minun ehdoillani voitto mielessäni. Hän teki omat virheensä. Ne virheet eivät kuitenkaan sitten olleet niitä omaksi parhaakseni katsomia. Omaksi parhaaksesi toimi tässä tilanteessa usein. Lääkärin asemassa pystyin hyödyntämään usein sitä itsestään selvää faktaa, minussa ei ole lainkaan virheitä. Korjasin niitä muiden virheitä. En kyennyt niiltä näkemään oikeaa virhettäni. Käytöksessäni en nähnyt mitään vikaa. Pidin ohjailusta, kontrollista, psykologisesta ihmiskontaktista, minulla oli kaikki se valta, jonka tietotaidolla kykenin ansaittua reittiä pitkin käyttämään. Rakensin reittejä ihmismielistä, unohtamattomia. Ohitus, missä tahansa oli yksi valtti korteista. Haastaminen sekä haasteet olivat hyviä keskustelun avaajia. Pidin keskustelusta muutenkin, väittely oli yksi mieliaiheistani. Kaiketi olin kaiken kansan nirppanokka, joka vain karttoi vääränlaisia ihmispiirejä. Kun vain saisin suurimman osan syksyn väreistä kiinni, pysyisin lupauksessani ja katsoisin kohti taivaan isää anoen armoa oikein tekemisestä. Olin saavuttanut teoillani valtavan paljon eivätkä muutkaan tahtoneet luistaa suunnitelmasta. Vuosien yhteinen taivallus piti, jokaisen askeleen päivittäinen suunnitelma, vaellus kohti tuomion hetkeä. Eräs sielullinen vankila oli mielikuvissani meidän oma paratiisimme, jossa yhdessä jaoimme kaiken sen tuskan, jota päätökset elämästä aiheuttivat. Hyvin usein ihmiselämä oli merkityksetön, kun omaa etuaan pyrki ajamaan. Koimme tietysti tekevämme oikein, vaikka se pieni pistos, sydämessä aiheutti hetkellisen hairahduksen ja epävarmuuden tuonpuoleisen pelossa. Kuoleman jälkeinen elämä on kiinnostava aihe, ei niinkään ruokapöytä keskusteluun sopiva.
“Are thease grapes much sweeter than..
Yes but they are also more expensive
it doesn´t matter. which of these fruit are the sweetest. The mangoes I would say. They are just as delicious as the pawpaws. i´ll take two of them. Now are these beans same as those in the boxes ?
Yes Oh, look at the size of these aubergines. Even bigger they are even delicious don’t you think? You´re right. What about some strawberries for dessert. Do these Belgian ones taste different than the ones we had yesterday?
I´ll taste ove. Mm. No I think their taste is same as the English strawberries. Ugh, what a smell. nothing smells worse than garlig. How you can say that? Garlig has most lovely aroma !”
Tyypillinen keskustelu, jonka yhdessä kävimme päivittäin: oli välttämättömän energiansaannin kohde. Ruokailu, se aiheutti molemmissa närää emmekä oikein osanneet yhdessä päättää ruuan maittavuudesta. Aloin hyvin usein päässäni kirota suunnitelmiani. Olin miellyttävä merkkihenkilö, pidin siitä että sain huomiota jakamattomasti. Flirttailuni oli huomaamatonta, mielistelyä suurimmaksi osin, sillä tiesin mitä halusin ja sain sen yleensä. Kuitenkaan olematta asiasta liian itsevarma. Ruoka oli siis suurimmaksi osaksi minun päätäntä vallassani.
Minulla on taas sellainen hetki elämässä, hyvin kaunis, päämäärätön. Deja vu ilmiö, kaksinkertainen odotus. Sain lahjaksi puolikuolleen oksan, joka hetki hetkeltä piteli viimeistä henkäystään. Ruosteen väriset kuivaneet osaksi rapistuneet, elon menettäneet. Haisteli viimeisiä kohtia, joista imeä itseensä elon merkkejä hengitysilmasta. Leikkaus vain kuitenkin, sai sen ymmärtämään katoavaisuutensa. Sellaiseksi minä sen loin, kauneuttaan katoamaan ja ilahduttamaan katsettani. Jos katseeni saisi itse parantua ja ilahtua kaikesta siitä mitä minulla oli ympärilläni. Vaikka en kuitenkaan saanut sitä todellista nautintoa, koska minä oikeastaan päätin jo sen minkä pituiseksi tämä yksilö elämänsä ja kokemansa määritteli. Tietämättä kuitenkaan sen olevan niin sitkeä, että se vieläkin jaksoi elämänlankaansa kannatella. Se vain jatkoi polkuaan, peräisin viljelijältä, joka aikanaan heitteli siemeniä ympärilleen pellolla. Tiesi siemenen olevan ravinnokseen ja sieltä keräten ne kauneimmat talteen, syötäväksi kelpaamattomat rikkaruohon taimet pieneen maljakkoon ilahduttamaan.
Minä juotin sinua, kun sinulla oli jano. Vaan en voinut, kuin tanssia sateen vuoksi sillä näin vajavaisuuteni. Luonnon edessä nöyrryin ja itkin, jospa se tarjoaisi minulle tarvitsemani. Opiskelin valtavasti, pohdin uusia ratkaisuja, kuinka saada sinut takaisin elämään. Vaan ei kerran katkaistua saa takaisin sen ymmärsin, kukaan ei ole kuolematon. Lainkaan kiirehtimättä vaihdoin taas veden ja annoin ajan kulua, kanssasi odottaen.
Pohdin ystävällisyyttä, kalvo kasvoillani keräsin itselleni sosiaalisia pisteitä. Täytyi edetä, kiivetä jatkuvasti ylös tai alas, piti määritellä, ehdottaa, varastaa ja osata ennustaa. Jokainen liike vaikutti sinun tulevaisuuteesi ja sen suunnitelmaan, oliko tästä suhteesta ylipäätään minkäänlaista hyötyä. Pidimmekö toisistamme, vai oliko se kaikki pelkkää kysely; ollakko vai eikö olla? Hyväntahtoiset eleet ja ilmeet olivat tuttuja, tunsin ne läpikotaisin. Pitäkää huolta siitä nyt, lauseen tarkoitus oli hyvin usein määrätietoinen ajatuksen kaappaus. Mielipide siitä, kuinka elämän täytyisi olla, ollakseen hyvä elämä. Tämäkin toimi ainoastaan jakeella; minun mielestäni. Onneksi ympärilläni oli muutamia hyvänpäivän tuttuja, kutsuin heitä ystäviksi, joka osittain kuitenkin hävisi jaettuani kahdenkeskeisen tapaamisen syyn, rahan omistajan vaihtamisen. Elekielen maltillinen ulosanti täytyi muistaa, bisneskieli ei juurikaan eronnut edellisestä tapaamisesta ja tietyt aihealueet olivat ehdottomasti kiellettyjä. Täytyi pitää kiinni tietyistä asioista, omistaa rubikin kuutio, jollaista tarvittaessa kääntää. Olin ratkaissut sen useampaan otteeseen ja väittänyt olleeni nopeuskilpailussa paras. Sekin oli vain kuitenkin osana sitä ajatusmaailmaa, jollaisena kuvittelin kaiken olevan. Mieleni kuvissa kaikki oli hyvinkin selkeää, paha takaisku oli kuitenkin se, että en saanutkaan ajattelustani palkkaa 16euroa tunti. Toivoin tietysti asialle päivittäin ratkaisua. Minun oli mahdotonta niin sanotusti ostaa, opettamista liittyen elämään, tietyntyyppiset ihmiset ärsyttivät minua suunnattomasti. En voinut kuvitellakaan heidän olevan osa ystäväpiiriäni. Piti valita tarkoin keiden kanssa kulkea. Suurimmaksi osaksi se tarkoitti vain sitä marginaalia, jolle asettelin usein ihmisten luonteenpiirteet, vahvuudet ja sosiaalisen efektin. Mikä oli mielestäni ystävällistä, oli sitä. Mielipiteeni muuttaminen oli miltei mahdotonta. Saattoi olla niin, että sen pyörtäminen kilvan keinoin oli vaikuttava taustatekijä. Positiivinen sisäinen ääneni katosi hyvin usein sen myötä, että tahdoin vain kohdella alempiarvoisiani kuin heitä ei olisi ollutkaan. Ehdotin hyvin usein parempaa ja kauniimpaa vaihtoehtoa, jos en pitänyt jostakin ihmisestä, ehdotin minun hyväksi katsomia kontakteja.
*****
Kaikki ympärilläni, kaikki se kasaantui rumaksi, minua alkoi etoa. En pystynyt pidättämään sisälläni sitä olotilaa vaan tahdoin oksentaa. Kurkussani oli mätää, etominen tuntui kuolemalta, se maistui suussani enkä kyennyt sitä poistamaan mitenkään. Tahdoin, vaan en tuntenut mitään. Kuoleman läheisyys kalvoi oloani, tiesin hyvin pian sen olevan ovella ja mikään ei sitä estäisi. Ritarillinen kuolemani olisi lähestyessä kellon lyömää vain arvattavissa, sydämeni pamppaili kiivasta tahtia polttaessani viimeisiä henkosia. Minua etoi taas, olin kuin koin syömä peitto vanhassa hylätyssä talossa. Rintaani pisti, minulla ei ollut aikaa. Tahdoin siitä kaikesta ulos, mutta en kyennyt asettamaan itseäni parempaan asemaan. Tiesin vain tulevan, valintana oli se suurin päätös kaikesta, jonka näin jo ihmisten kasvoilta. Kaikki he puhuivat minulle liikkeessä, se todellinen menetys oli hetken tartunta pinnassani, tahdoin koskea mihin vain, vaikka oikeastaan välttelin ihmiskontaktia. Minua seurattiin, tiesin jokaisen liikkeeni olevan ennustettavissa, enkä kyennyt ottamaan askeltakaan ilman valvontaa. Tuhatpäinen joukko jaksoi kannustaa minua etenemään, tahdoin juosta, kiitää halki sen tuhatpäisen käsien kättely jonon, onnitteluja. Menetin kasvoni, en saanut niitä takaisin menetin kasvoni valheelle, ympärilläni valehdeltiin jatkuvasti. Valheet alkoivat. Eivätkä koskaan loppuneet. Rypistelin paperinarua, kasvoiltani irti palasia, kuorin nahkaani, palanut iho, tahdoin tappaa. Tappaminen olisi ollut ainoana vaihtoehtona rakkauden takaisin saattamiseksi ja kaiken sen entisen tärkeän olin valmis hautaamaan. Tahdoin nähdä kipua kasvoiltasi. Yhtä paljon kuin olin itse kokenut. Katkera, hän minulle sanoi. Vaan en rohjennut sitä itse peilistäni katsoa, tahdoin pois sen pienen elämän pilkahduksen. Hitaasti ja varmasti olin varma itsestäni, sen täytyi poistaa. Kadota ajasta ikuisuuteen, oikeastaan olin varma siitä, että jokainen ympärillä olevani täytyi tuhota. Tuomio, sen kuuleminen. Ihmiskunnan suurin kunnianloukkaus. Ennen näkemätön, täysin moraaliton, kasvoton. Elämän lanka oli tuhottava. Tapoin sen, pelkällä saksien napsautuksella. Elämä vatsassa oli päättynyt. Minua etoi taas, tiesin sen alkavan uudelleen viimeistään kirkon penkissä, eikä siihen auttaisi mikään. Tarjoutuisin loppu elämäkseni sänkypotilaaksi. Olin shokissa, ymmärsin olevani kiiltävä kuin elohopea tilkka, siinäkin oli joku muu edessä ei neitsyttä ei parfyymia. Esitykseen kuului kaiketi jonkinlainen pääsymaksu; “Oletan madame, sallinettehan minun saattaa teidät” olin valmiina lauseeni kanssa, joka tuli kuin kaupan hyllyltä. Jokainen kellonlyömä oli täysin suunniteltua, ymmärräthän olin vain oman aikani velho, kuten edeltäjäni. En pystynyt koskaan pidättelemään rakkauden tunnustusta sen pidempään, jos ja kun vain vaivautuisin pieneen näytelmään vastanäyttelijän janotessa kosketusta viehättävään ulkomuotooni. “Kaltaisesi, nuoret neidit, ovat makuuni juuri sopivia, heillä on vain kaikki se tarjolla mistä minä pidän. Mutta nyt parahin, leidi. Asiat ovat toisin, tilisi ovat taputeltu, minulla on tallennettuna muistoissani kaikki se mitä kaipasin, sinun sulosi, vaan ei sekään ei tarjonnut minulle sitä kaipaamaani kosketusta jonka omassa, hyvässä ajassani koin. Leidi katsokaas kun, se jokin. “Lauseeni päättyi taas pitkään katseeseen, joka etsi jotakin. Ymmärsin juuri menettäväni jotakin tärkeää.
-
“Ei, se on ohi, jätä minut rauhaan, se on ohi, unohda minut kokonaan. En koskaan, en voi, en pysty. Sinä tiesit sen, silti tahdoit satuttaa, väärässä paikassa rahan voimalla väärään aikaan ja sanoit; niin täytyy elää, se on ohi. Unohda minut nyt, jätä minut omien kipujeni kanssa, pidä huoli ettei kukaan tai mikään osa hänestä tule lähelleni, kipu on minulle liikaa etkö jo näe. En tahdo kuolla, pysy poissa läheltäni. Älä tule lähemmäksi. Pidä hänet kaukana minusta, en voi hengittää lähelläsi. Se tekee kipeää, sinä et voi asialle enää mitään. Olet mielestäni hirviö hänen kanssaan, vain yksin. Et voi tehdä toisesta ihmisestä minun kaltaistani, et saa niitä tunteita takaisin koskaan. Sinulla ei ole enää jäljellä sitä ripettä ylpeydestäsi, sinä menetit sen. Nyt se on vain kipua, jota pelkäsit. Pelkosi oli todellinen, sinä näit sen etkä tahtonut sitä myöntää. Pelko, sen unohdit. Sinulla ei ollut muuta kuin itsepäinen rohkeutesi, josta sinun olisi tullut kieltäytyä. Et ymmärtänyt, sinulla ei ollut siihen voimaa, jokin korkeampi, korkealla, täytyy saada enemmän. Siitä ei tullut mitään, kylmää. Et koskaan saa sitä takaisin. Menetit sen kaiken kauneimman osan itsestäsi. Kiilteen, sen kauniin osan, kuparia, saven kaltainen, tuhosit sen. Vilpittömyytesi. Ei enää, ei koskaan enää.
Se on vain salaisuus, salaisuuttahan se kaikki on. Valehdellaan, se on niin parempaa. Ei, et ymmärtänyt sitä koskaan. Sinulle se oli vain pala jostakin, pala menneestä, pala ihmisen. Vihaisen ihmisen. Sinä olit sellainen, ennen niin kultainen. Koskaan se ei palannut, hyvitetty, pyhitetty olkoon sinun nimesi. Tulkoon sinun valtakuntasi, tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa. Äläkä saata meitä kiusaukseen vaan päästä meidät pahasta, sillä sinun on valtakunta voima ja kunnia iankaikkisesti. Amen “
Opetus, elämän mittainen taival, lähditkö siitä kulkemaan, vai unohditko ja tiesitkö koskaan. Ei ollut kaltaistasi koskaan, ketään muuta. Opetit, niin sinä sanoit. Etkä edes kysynyt tahdoinko, kerta toisensa jälkeen kuitenkin, usein, meitä oli monia, suunnitelmia, kerroksia. Niin paha enteistä, kukaan ei tahdo oppia virheistä. Virheitä padottiin, silmät ummistettiin, yritettiin uudelleen ja taas paettiin, kaaduttiin. Järven uumeniin. Vääriä nimiä, esityksiä uudelleen, monta filmiä. Minuutteja, sekunteja, palasia menneestä ja hetki tulevasta. Paljonko, oli se hinta, ja sinä unohdit sen. Nostaa, ottaa, et saanut sitäkään, ilkeilyä; pahoja ihmisiä. Yksitellen järjestelmällisesti, kuka on rohkein, aloittakoon, miekan nostakoon, lippu salkoon. Lähdettiin yhdessä pitkälle taipaleelle, tuhatpäisen sotilaiden kanssa. Istumaan kirkon penkkiin, voimme tehdä sen oikeasti ja mitä se hyödyttää. Mennyttä ei takaisin saa, ei tekojaan, ei uudestaan. Toista.
*****
Avasin silmäni. Näin kirkkaan maiseman täynnä valoa. Se oli rauhoittava, täynnä värejä ja jatkui kauas. Vuoria ja kukkuloita niiden ympärillä kaunis luonto. Hetken vilkaisu tuntui tunneilta. Puro ja pelto humisi pienessä tuulessa. Olin hyvin korkealla vuorella. Äkkijyrkkä pudotus oli vain muutamien metrien päässä. Minuun sattui valtaasti. Kipu repäisi yli tajuntani murto-osa sekunneissa. Muistin tapahtuneen pienissä pätkissä ja ymmärsin olevan pää alaspäin. Verta valui kasvoiltani silmäni päälle, maisema muuttui punaiseksi. Aloin räpsytellä. Heilahdin kauttaaltani. Verta lensi suuni pielestä lähellä olevalle kivelle. Suussani oli puukapula, jota piteli huivi. Minulla oli sotilassaappaat, mustaa nahkaa, jotka ylettyivät polviin. Sininen vaatetus, sotilaspuvun kaltainen. Inisin ja itkin. Allani oli ruskeaa hiekkaa ja kiviä. Tiesin välittömästi satuttavani itseäni, jos tippuisin alas. Se vain tuntui paremmalta vaihtoehdolta, kuin ylösalaisin roikkuminen. Jalkojani särki, köysi veti nilkoistani kehoani repivästi ja se tuntui luissa. Vapisin. Näin taustalla olevan luolan johtavan jonnekin pimeyteen. Kipu oli sietämätön. Tajuntani vaihtui uudelleen pimeydeksi. Kamppailin pitkin kivun vuoristorataa. Se aaltoili pitkin kehoani pitkinä säikeinä.
2Sekunnin murto-osassa ihminen ymmärtää olevansa henkensä kaupalla labyrintin viimeisessä pisteessä vailla pienessä kulmassa nurkkaan ajettuna. Minut oli vangittu kiinni ajatukseen, olimme yhtä kauniissa kidutuksessa. Olin menettänyt rakkauteni kohteen heille. Tiesin varsin hyvin heidän julmuutensa ylittävän kaikki rajat, jotka tässä maailmassa voisi kuvitella. Näin kuusi hautaa. Ainoastaan luut jäljellä, kaikki muu koluttu lihasta tyhjiin. Riita sinä iltana oli purkautunut, sovinnon solmiminen päätepisteessä olevassa sotatilassa vaihtui kylmäveriseen asenteeseen ja suoritukseen, jollaisen vain toinen samankaltaisen henkensä puolustamisen omalla verellään tehnyt ymmärsi. Tanssien hetki hetkeltä murhan pimeyden askelissa, kauhun hetken ja psyykkeen lamaantumisen solmiessa yhdessä sopimuksen tilanteen päätöksestä. Minä tai hän. Kuoleman kylmyys yllättää pistävällä kylmän väristyksellä. Pakotie tilanteesta ei ollut mahdollinen. Vaimoni varoitukset kaikuivat korvissani. Olin jo tullut vanhaksi tiesin hänen kuntonsa olevan minua parempi. Vahvin voittaisi ja tunsin itseni heiveröiseksi.
Tuo tuntematon mies löi molemmat kädet keittiön tiskialtaaseen valtavalla voimalla. Huusi minua halventavia kirosanoja ilmaan ja uhkaus kävisi toteen. Vuosia jatkunut riita ei enää löytänyt shakki siirtoa, joka estäisi tapahtuvan. Hänen ilmeensä muuttui kasvoilta sellaiseksi, jonka tiesin olevan niin välinpitämätön, ettei hän muistaisi mitään muutamaan tuntiin, jonka jälkeen suunnitelma olisi paettava oikeudenmukaisia ihmisiä. Töniminen alkoi. Sain kovia iskuja eteisen kaapin ovesta olkapäähäni. Silmät suurenivat auki, raivo liekehti hänen silmissään. Hän otti kurkustani kiinni ja työnsi minut eteisen seinää vasten. Löin pääni yllä olevaan naulakkoon niin että yksi nupeista irtosi. Väkisin vääntäen niskani kääntyivät 180 astetta seinää vasten. Hän hakkasi minua oikealla nyrkillä suoraan kasvoihin. Yritin työntää häntä pois luotani ja vastata nyrkin iskuihin. Kuristus oli liian kova, hänellä oli enemmän voimia vuosia jatkuneen urheilun vuoksi. Hän oli hyvässä kunnossa. Täysin kykenevä tappamaan uudelleen. Silmissä paisui raivon puuska, jonka kohteena olin minä. Kasvojen kylmyys ja julmuus oli tehnyt peruuttamattoman paljastumisen jo vuosia sitten. Hän oli valmistautunut tilanteeseemme. Huutaen ja ähkien hän iski minua toistamiseen kasvoihin, potkaisi polvella nivusiin kolmesti. Sen voimasta lyyhistyin maahan ja potkiminen jatkui. Tunsin hetkittäin niin kovaa kipua, että kaikki muuttui punaiseksi. Aloin vuotaa verta kasvoistani. Hän otti eteisestä vyön ja köytti sen minun kaulaani. Riuhtoi sen nyörin mahdollisimman kireälle ja alkoi kuristaa. Veri valui kiinni vaatteisiini. Sain iskettyä takaisin ja näin hänen raivonsa hiipuvan epätoivoksi. Yritin maassa rimpuilla itseäni irti, jalkani vispasivat voimalla etsien kipeää kohtaa, josta päästä ulos. Potkaisin uudelleen polveen ja sain hieman noustua ylös. Hän painoi kyynärtaipeella kurkustani. Puraisin häntä kovaa olkapäähän. Tiesin kamppailevani hengestäni. Puristava ote kaulallani tuntui hengen lamaantumisena. Sydämen syke hidastui. Katkesi, elämän filmini kiisi ohitseni murto-osan sekunneissa. Tunsin irtoavani kehosta kohti iankaikkista valoa, vaan eivät he päästäneet minua. Jäin välimaastoon. Ehkä Jumala oli armollinen vaimolleni ja tahtoi minun suojelevan hänen tulevaisuuttaan, jota hän taivaltaisi ilman minua. Kateelliset voittivat tällä kertaa, epärehellisin keinoin, mutta kukaan ei päässyt rakkautemme väliin. Rakastin häntä yhä, vaikken tiennyt olinko olemassa vai jäinkö, kuten kaikki muutkin.
Mies heräsi ruumiin päältä vielä vihasta jäykkänä ja katse alkoi haromaan muistikuvia. Palaset loksahtivat kohdalleen, eikä hän tuntenut useiden onnistuneiden suoritusten jälkeen minkäänlaista katumusta. Hän selkeästi nautti tilanteen tuomasta adrenaliinista ja virtsasi ruumiin jalkoihin. Kuoleman kalpea katse koetti saavuttaa myötätunnon ihmisessä, joka oli myöntänyt rakastamattomuutensa elämää kohtaan jo vuosia sitten. Sen arvo ei pysynyt enää samana vaan tilalle oli kasvanut mittaamaton itseinho ja säälimätön asenne. Myötähäpeä ja empatiakyky katosivat täysin. Hän nauroi katkeran suloista naurua niin voitonriemuisesti, että se ikään kuin kaikui takaisin. Hänen mielensä väritti ystävänsä haudankaivajan satunnaista hymyä.
“Valmistan, hän mutisi, minä valmistan tästä kaikkien aikojen tuskaisimman koettelemuksen. Eikä hän yhtään osaa arvata, mitä minulla on hänelle varattuna. Totteleminen oli tärkeintä, et ymmärtänyt sitä, kuten ei hänkään. Meillä oli yhteiset suunnitelmat, mutta nämä teidän, miksi näitä nyt kutsuisikaan; tyhjänpäiväiset, eivät kerta kaikkiaan sopineet suunnitelmiini.“ Sekopäinen nauru kaikui taas ja hänen kasvonsa venyivät suun ollessa miltei kokonaan ammollaan. “Ihminen muuttuu halutun kaltaiseksi, kun osaa muovata oikein. Ja minä teen hänestä sellaisen, kuin tahdon.”
Huoneessa oli iso jääkaappi. Valo loistaa keittiön lampuista hänen kasvoilleen piirtäen selkään varjon. Tummaa puhuva olemus kaikui huoneen seinissä kalman väreitä. Minä aloitan. Hän toisti itselleen mielessään, piteli kiinni tiskipöydästä molemmin käsin ja puristi siitä voimaa. Minä opetan naisen uusille tavoille. Opetan häntä rakastamaan uudelleen.
Ruumis makasi elottomana eteisessä. Verentahrimat vaatteet yllään se odotti kärpäsiä mätänemisprosessin aloittaakseen. Lattia oli lähietäisyydeltä jättänyt jälkeensä rätillä puolivillaisesti pyyhkäistyjä verenpunaisia jälkiä. Jäljelle jäänyt hiljaisuus pysähtyi paikoilleen ja lamaannutti hetkeksi. Silmitön viha kuitenkin otti otteensa hyvin nopeasti kehon tarpeesta toimia ja mies otti veitsen käteensä veitsitelineestä. Taustalla oli päällä televisio, jonka kuvassa piirtyi hetkittäin signaalihäiriö. Kuva rätisi hieman ja äänestä katosi lauseen merkitys. Mies riuhtaisi ruumista olkapäästä varmistuakseen, ettei siinä ollut elonmerkkejä. Ruumis aloitti kuolonkankeuteen valmistautumisen.
*****
Bianca katsoi mikroskoopista lääkeaineen vaikuttaja aineita. Hän selvensi itselleen; tavoitteeni oli päästä kävelemään tiettyjen ihmisten yli, siinä onnistuin. Ajatuksen ohittaminen oli kuin lottovoitto, kutsuivat sitä rakkauteen liittyväksi. Lukien, kirjoittaen, juosten. Ainakin sillä sai tahtonsa läpi, kauneudesta, viisaudesta, ilosta, surusta tai ahdistuksesta. Mikä milloinkin sattui olemaan riidan aihe, sen voitti ainoastaan se, jonka taidot riittivät n.8 päivän valvomiseen ja yötä päivää lukemiseen. Lukemisinto kaiketi riittäisi kutakuinkin vain kuuteen päivään. Lukemisessa aiheutti närää siitä koituva kilpailu uhrin kanssa. Osa ihmisistä oli sitä mieltä, että tarvittiin juorukello, joka luki ja teki muistiinpanoja uhrin käytöksestä ja raportoi niistä. Pakottavan kontrollin avulla olin onnistunut useimmiten aikeissani, tiputtaa ihmisiä elämän pyörästä yhteisellä päätöksellä. Tämä metodi taisi toimia ainoastaan vallan tai rahan keinoin, useimmiten siinä pöydässä istuvat ihmiset olivat tehneet tietoisia valintoja esimerkiksi kansanmurhan, kidutuksen ja kunnianloukkauksen suhteen. Mainittakoon kuitenkin inho sairaita ihmisiä kohtaan. Tyypillisiä keinoja oli mm. ryhmän paine perustuen bisneselämään. Antakaa rahaa meille, katsokaa tässä mainos.
Mainittakoon kuitenkin fakta päältä kävelystä - maineensa vuoksi. Se teki elämässä onnistumisesta asteittain tasohyppelyä strategia pelissä, jossa oli tarkoitus ainoastaan tappaa hitaasti suunnitellen. Omistin häntä varten oman kalenterin, johon kirjoittelin muistiinpanoja. Pillujumppa oli suurin salaisuuteni, se aiheutti uhrille raivokohtauksen. Jaoin kirjaa lukiessani tietoa mielelläni, sain kannatusta. Onnistuin aina ryöstämään häneltä kasvot, tein sen keinolla millä hyvänsä.
Lääkärit ja sairaanhoitajat tekivät omat päätelmänsä osittain valheellisen sielunelämän perusteella siitä, kuinka uhri voi. Oma ajatusmalli, jonka he olivat rakentaneet kompensoi usein uhrin mielipiteen vääräksi. Tosiasia on kuitenkin se, kaksi mielipidettä vastakkain vaikka kyseessä olisi suuri ryhmä. Uhrin asema ei huolettanut, se oli tietoinen valinta, jonka pystyi päättämään ainoastaan Jumala, liekö hän samaa mieltä kanssamme vai antaako, koskaan anteeksi. Sen selvittäisin vasta taivaanporteilla.
Hyviksi ihmisiksi heidät kiillotettiin valtavirran silmissä, vaan kovan kuoren alla piili tietoinen asenne, joka muistutti keskitysleiriä. Korkeaa vallankäyttöä sosiaalisen pelin shakkinappuloita siirrellessä. Alistaen erilaisia ihmisiä omaan tahtoonsa taipuvaksi. Useimmat tahtoivat päteä, pohdintaa aiheutti ajoittain kivun kokemukset, jotka asetettiin määritelmäksi, jolla ylpeillä. Henkinen ja fyysinen kipu oli osana arkea, uhri tuskin muisti, mitä oli olla pidetty, mitä oli olla sosiaalisessa kanssakäymisessä luotettavien ihmisten parissa. Punainen, mielisairas, hullu. Sellaisen ihmisen edessä täytyi olla, jokin järjellinen keino - päteminen. Jokin pakokeino, ajatuksessa ohittaminen.
Viha sairasta ihmistä kohtaan oli täysin moraalitonta läpijuoksua, jolla uhrin asema keskiössä pidettiin suuren joukon avulla. Kansanmurhasta oli tullut tavallinen ilmiö, joka onnistuneesti piti kannattajansa lähietäisyydellä. Mitä parempi sosiaalinen asema sitä suurempi vaikutusvalta. Itse uhrilta pyrittiin katkaisemaan ajatuksen tiet. Ikään kuin ihmisoikeuksissa ei olisi merkintää ajatuksenvapaudesta.
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
