Isän kuoleman katkeruus

Kuka kantaa toivotonta, kuka lohduttaa lopullisuudesta? Kuka kantaa särkynyttä tässä lopullisuuden helvetissä?

 

Niin paljon jäi sanomatta niin paljon jäi kertomatta, niin paljon on asioita, joita sinulta jää näkemättä. Sinut vaan vietiin meiltä pois, en antanut lupaa hakijalle. Teit vaan meille pahimman, kuka muka antoi oikeutuksen noin vain varastaa rakkaimman?

 

Elämän epäreiluus on ainoa todellisuus, oikeutuksenaan muka lopullisuus. Kuinka julmaa on jäädä maailmaan yksin kaipaamaan, vailla isää joka tuki ja auttoi varttumaan. Kuinka teen sinut ylpeäksi, oletko jossain näkemässä? Nostan puhelimen päivittäin, vain tajutakseni ettei tämän pitänyt mennä näin.

Turva ja tuki lapsuuden jota elettiin ilolla kautta urheilun. Olit aina siinä, näit kaiken, kannustit. Nyt nää muistot rakkauden, vaan satuttaa mua pahemmin.  

 

Aikaa piti olla vielä, ihania muistoja uusia tulla. Kaipaan sinua pirstaleisena, mikään muisto ei ikävään auta. Haluan nähdä rakkaat kasvosi, halata ihanaa syliäsi, jutella kanssasi nähdä hymysi. Haluan isän takaisin.