Hetken aikaa rehellinen kunnes asetan maskin taas kasvoilleni

Etsin taas kadottaen itseni aikaan hukkuvaan
Itsetuhosesti ajatuksiini jään, itseäni huijaan
Hapuilen tyhjään, yritän saada elämän maistumaan
mauttoman, mitään sanomattoman elämän niin mustan

Ei ole mulla täällä annettavaa, olen vain rikkinäinen mitättömyys ihmismeressä
Ei täs pieksetyssä ruhossa katseltavaa, joka vuorattu kyyneleillä
Unohtakaa minut tienposkeen minne kuulun
Korea eleiset sanat unohda, en mä niistä vakuutu.

Kohtalolla leikittelin, itselleni tarinoin että sellainen totta olla vois
suunnittelin huomisenkin, kuvittelin käsiin kohtalon
Mut just sellasta se peli on, valheilla harhauttaa ja ohjaa eksyksiin
läpi lepikon sua tanssittaa ja kuluttaa näännyksiin

Hirttosilmukalla kaulaani koristan, mietin asetanko itseni käsiin oikean kohtaloni
miten tästä enää ylös ponnistan, kun elämäni koitui kohtaloksi
ei ole edes rippeitä jäljellä, ei millä peitellä
kaikkea pidin itsestäänselvyytenä ja lopulta sain veitsestä