Silmäverkosto

Runoilija Vaiettu

mies
Julkaistu:
8
Liittynyt: 23.11.2018
Viimeksi paikalla: 20.9.2019 8:53

Asuinpaikka: -
Sähköposti:
-
Syntymäpäivä:
-

Kiitos jokaiselle kommentoijalle ja lukijalle.
 



Katson ikkunantakaista maailmaa,
se kuulostaa kauniilta, näyttää paremmalta.

Silti kaikki vastoinkäymiset saavat minut pelkäämään sitä

pelkäämän iloa, tunteita 
tavallaan koko elämää

vaikka toisaalta sade on aina tuntunut paremmalta märkänä,
räntä likaisina vaatteina, itku syvänä kaihona,
totuus alastomana, vajavaisena rajatilana

 

Oletko koskaan miettinyt,
miltä hiekkainen myrsky tuntuu kultakalan keuhkoissa
miltä ilma maistuu veden alla,
entä yllä?
 
Paremmalta?
huonommalta?
samalta?
 


Jokaisen vuoren takana on aina kompastuskivi,
sen yhden pienen kivenheiton päässä


 
Miltä kiven menneisyys tuntui nilkassa?
Minkä suunnista valitsit, jos aina lopulta päädyit kaatumaan?

Huonoimman?
Parhaimman?


 
Aivan sama,

sillä muistatko vielä sen tunteen, kun loit jotain uskomatonta,
ja kysyttäessä vastasit, ettet lopulta edes tiedä mistä se kaikki tuli,
kuin se olisi vain tapahtunut itsestään

 
 

 
Mistä kaikki lopulta kumpuaa,
jos kaiken takana on se sama joka saa meidät hengittämään?


Minusta
sinusta
hänestä
tuosta
tästä
siitä
yhdestä


Pehmeästi rullatut alamäet ovat iloinneet kanssamme aina,
mutta kivet odottavat yhä kiitoskirjeitämme 


ja me niin ylivertaisina,
vaikka kaikki laituritkaan eivät enää yllä edes vesirajaan asti


 







 
oletus
Kategoria: 
 

Kommentit

Huikea runo, tykkään todella paljon  :)
Laittaa tosiaankin miettimään, elämä on hyvin monimuotoinen <3 
Hieno pidin !
Hengitin runossasi kultakalana, ja uskomatonta luotuani. Syviin vesiin vei runosi, siitä kiitollinen. Puron solinakin vaimenisi ilman kiviä, ehkä on kiitoskirjeen aika 🌾
 

Käyttäjän kaikki runot