Kun puhelimeni soi
havahduin kuin sadan vuoden unesta
Niin syvällä olin kaipauksessani,
jonka soittaja riisti mielestäni
Sain kutsun vanhemmiltani
tapasimme Seurahuoneen jugendsalin ravintolassa
Söimme alkupaloja
Äitini teki selkoa naapurin poikien elämäntilanteesta
Silloin Eino Leino seurueineen saapui naapuripöytään
Isäni kysyi olinko syksyllä poikennut pohjoiseen
Kysyikö hän minulta vai Leinolta
Eino vastasi
"suru suloinen, kaunis kaipuu, sua muistan, Lapin ilman ihanuus ja kuulas riutumus"
En olisi osannut vastata näin, omat ajatukseni eivät soi
eloni on äänetön kaiku sydämeni kammioista
Vuosien jälkeen istuimme siskoni kanssa kaksin vanhempiemme olohuoneessa
Ajatuksemme kohtaavat ja palaavat, näihin nuoruutemme eloisiin huoneisiin,
nyt tyhjää täynnä
van Gogh rikkoo hiljaisuuden lyödessään vasaralla sormeensa
osuu harhaan ripustaessaan Auringonkukkia makuuhuoneessa
Äitimme mittasi pituutemme vetämällä viivoja keittiön ovenkarmiin
Vincent huomasi viivat hakiessaan laastaria
Viivoistamme hän loi itselleen taiteellisen uran
Lähdimme, katosimme tulevaisuuteen, kaipasimme menneeseen, toiseen kaupunkiin,
mietimme keitä olemme
Kuka sen päättää?
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit