Tunnen katkeruuden kyyneleet poskillani,
kyyneleet jotka vuodatettiin kauan sitten,
vain tuska ja epätoivo, joita en ole
taakseni jättänyt.
Tunnen pisaroiden tanssahtelun vasten
kosteaa ihoani, tuulen kuiskaillessa
sanoja korviini tajuan, etten koskaan
voisi vain lähteä.
Tunnen näkemättömien kahleiden puristavan
sydäntäni, yrittäen vangita kaiken, minkä
vuoksi olen koskaan taistellut.
Kunnes en enään tunne mitään, se vei
mennessään ja vangitsi varjomme nurkkaan
ikuisesti, vain minä ja murretut unelmani.
Selite:
(c)
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
