Matkamies kulki mutkikkaita polkuja reppu selässään, pysähteli välillä ja ihaili maisemia, järvi pilkotti kaukana, sinne hän päätti kulkea. Polut kiemurtelivat metsissä, ylös ja alas. Viimein hän saapui tutulle laavulle, alkoi olla jo ilta. Hän teki nuotion ja lämmitteli eväitään. Siinä hän lepäili alla tähtitaivaan, havuja alla lepästä tehty viisto katto, nuotio edessä, lämmittää hyvin hehku, poskia jo kovin kuumottaa, savua silmissä hiukan jo kirvelee. Pimeä yö pian kätkee syleilyynsä hänet, kohottaa vielä katseen ylös taivaalle, ääretön valtava taivas täynnä kirkkaita tähtiä, niitä katsellen, hän ihan lumoutuu, ajattelen, mitähän kaikkea tuolla kaukana on? Pian hän olikin jo unessa.
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Sivut