Sörkän friidu

Oon Stadin friidu Sörkästä
Faija oli sakilaiskundi Valkasta, stärä giba Kuntsilta.
Faijan vanhemmat budjas Byggan huudeilla,
Siltasaaressa. Paasivuoren gartsalla.
Kiersi blude kuumana kaikilla, joka polvessa ja rinnassa.

Faija hittas muijanki Stadista. Herulin siniöögaisen.
Ja nai sen, siniöögaisen naisen.
Hiffashan pian jokainen, oli paksuna friidu Herulin,
jaonnesta sekaisin kumpikin.
Kanasta hittasvat lemmenpesän, budjasvat siellä ekan kesän.
Ja rakkaus roihusi saaressa, kiersi blude kuumana rinnassa.

Synty skidi Kanaan, arvaat sen.
Sörkän friidu paljasklabbinen.
Löyty luukku Näkinkujalta, tuntu laiffi silloin niin kliffalta.
Mutt kohtalo toisin määräsi vaan,
piti faijojen lähteä sotimaan.

Himassa lysnattiin mutsi ja mä, mikä oli toi ihme sävelmä?
Se suden lailla ulvahtaa.
Talojen katoilta se sireeneistä tulvahtaa
ja käskee jemmaan kiiruhtaa.
Bunkkeriin ei ehditty läheskään aina.
Usein klitsussa tsitattiin pelokkaina.

Sluuttaahan sodatki joskus, kuitenkin.
Pääs himaan vihdoin faijatkin.
Mut ei tullu takaisin entiset ajat. Sai Suomi uudet itärajat.
Ei faijatkaan ollu enää entisii
sodan muistot oli kait liian läheisii.